Lihava kiinalainen koira

Kuluneella viikolla on ollut monenlaista tapahtumaa. Keskiviikkona vierailtiin Katisissa Sannan ja Milon luona. Tarkoituksena oli tokoilla Idänpään kentällä ja toki sitä vähän tehtiinkin, mutta oli yllättävän vaikea keksiä mitä harjoitella. Ja Unnan kans ei nyt vielä voikaan harjoitella kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Käytettiin koiria uimassa ja tällä kertaa molemmat todellakin ui, tosin Unna otti keppiä tavoitellessa vahingossa pari uintiliikettä mutta Milo veteli koiraa jo kuin vanha tekijä. Hienoa Milo!

Torstaina Unna meni Renkoon isälle ja äidille hoitoon (eka kertaa hoidossa) ja minä menin seuraamaan Milon uutta harrastusta Nurmijärvelle elikkä koiraetsintää. Olen päässyt seuraamaan etsijäkoiran työskentelyä ihan oikeastikin nimittäin silloin kun Onni lähti viimeiselle karkausreissulleen niin Onnia jäljitti Sanna Vitikainen koiransa Dinan kanssa. Oli todella upeaa seurata kuinka koira pystyy hajuaistinsa avulla seuraamaan tiettyä hajujälkeä ja Dinakin toimi hankalissa olosuhteissa (mm auringonpaiste+asfaltti ovat haastavia koiralle). Harkkojen aluksi ohjaaja näytti omalla koirallaan pienen jäljestyksen, maalikoira oli jo mennyt etukäteen valmiiksi piiloon. Tämän lajin tärkeä osa-alue on kyetä tulkitsemaan oman koiransa signaalit jäljellä, on esim. erittäin oleellista huomata koska koira on eksynyt, sitäkin tapahtuu erityisesti vielä lajia harjoitellessa. Koirille tehtiin pienet jälkiharjoitukset siten, että aina joku ryhmästä meni oman koiransa kanssa metsään n. 50m päähän ja jäljestävälle koiralle jätettiin maalikoiran hajua, esim kaulapanta. Maalikoiran lähtiessä piiloon jäljestävää koiraa innostettiin seuraamaan piiloon menevää koiraa. Kaikki koirat löysivät hienosti maalikoiran mikä tuntuu kertakaikkiaan käsittämättömältä, että miten ne kaikki heti hokasi homman juonen. Tätä me kokeillaan myös Unnan kanssa jahka se ensin vähän kasvaa. Etsintäkurssi on Uudenmaan etsijäkoirien järjestämä (www.etsijakoirat.info).



Perjantain iltalenkillä Unna kävi ottamassa pikapainit Inton kanssa, se kun sattui sopivasti olemaan pihalla kun käveltiin siitä ohi. Sunnuntaina oltiin Kaurialan kentällä koiranäyttelyssä jo ennen kymmentä aamulla, suomenlapinkoirat kun olivat kehässä jo kympiltä. Kyllä on kieltämättä iso ero paimensukuisella ja virallisella linjalla ulkonäössä, paimensukuinen on selkeästi pitempirunkoinen, häntä ei ole niin kippura ja karvapeitekin on vaatimattomampi.
Minun mielestä paimensukuinen on kyllä kauniimman mallinen, mutta ehkä se johtuu siitä, että olen niin tottunut jo omaa koiraani katselemaan, että toisenlaiset näyttävät sitten erilaisilta silmään. Myös Milo oli kehässä ja sai ihan hyvät arvostelut ja sinisen nauhan. Milon kehäesiintyminen meni kyllä Sannan etsiskelyyn kehän laidalta, Milolla kun olikin tällä kertaa vieras esittäjä. Mutta positiivista oli, ettei Miloa tuomittu ylikorkeaksi eikä muutenkaan oltu ensimmäisenä mittakepin kanssa vastassa. Kentällä oli myös käppänäpentu Alma haistelemassa koiramaailman tuulia ja totuttelemassa ihmisvilinään. Veikkanpa että Alma väsähti senverran kehän laidalla hengailusta että loppupäivä on mennyt nukkua tuhistessa ja riiviötouhut on suosiolla jätetty ensi viikkoon. Ai niin, myös Jaana oli kehän laidalla ihan prona auttelemassa koirien kanssa jo ihan ammattilaisen ottein. Viereisessä kehässä esiintyneet chow chowt saivatkin Jaanalta uuden nimen, lihava kiinalainen koira :-)

Unna treffeillä

Viikko on vierähtänyt eikä mitään järisyttävää ole tapahtunut tänä aikana. Unna on harjoitellut kokopäiväistä yksinoloa nyt reilun viikon verran ja kaikki on sujunut ok, naapurit ovat vielä tervehtineet ja irtaimistoa ei ole tuhottu :) Tänään tosin Unna oli napannut keittiön laatikoston päältä dentastixpussin ja mutustellut muutaman tikun aikansa kuluksi. Pitänee olla jatkossa tarkempi mitä jättää koiran ulottuville, Unnalla kun nämä ulottuvuudet ylöspäin ovat ihan eri luokkaa kuin Onnilla.



Unna käväisi tänään treffeillä tolleri Inton luona. Tulee itsekin hyvälle tuulelle kun katselee koirien peuhaamista ja juoksentelua, varsinkin pennnut ovat vekkuleita kun heittävät välillä kuperkeikkaa ja akrobaattisia voltteja. Ja itse ei koskaan pysty tarjoamaan koiralla samanlaista liikuntaa kuin mitä saavat keskenään remutessaan. Kotimatkalla tavattiin bullterrierin pentu, kuukautta vanhempi mitä Unna. Kovin oli leikkisä tämäkin kaveri. Kyllä niitä uusia pentuja kokoajan ilmestyy katukuvaan, Jukola ainakin on koirarikasta aluetta.



Unna täyttää huomenna 4 kk, tehdäänpä pieni yhteenveto mitä synttärisankari on tähän mennessä oppinut. Hihnassakävely sujuu hyvin, muutamia pitempiä lenkkejä on jo tehty. Kynsien leikkuu sujuu hyvin samoinkuin turkin harjaus, sensijaan suihkutus on Unnan mielestä überyök. Osaa istu ja maahan komennot, mutta luoksetulo (se tärkein) vaatii vielä paaaljoon harjoittelua ollakseen satavarmaa. Sisäsiisteys etenee hitaasti, pissat tulee vielä about tunnin välein mutta yöt menee jo suht hyvin kuivana. Kakat tekee ulos.Ruoka maittaa hyvin ja alkuajan nirsoilusta ei ole enää tietoakaan. Herkkupaloja ovat grillattu broileri, mustamakkara ja kuivatut kananpalat. Ruuaksi olen antanut Nutron nappuloita+ Yrjölän puuroa + piimää. Ottaa ulkoillessa kivasti jo kontaktia mutta toisten koirien ohitus vaatii harjoittelua. Viiru on tottunut Unnaan mutta ei vielä pidä Onnin veroisena kaverina. Osa hampaista on vaihtunut.

Maanantaina oltiin Kirstulan kentällä katsomassa Milon agilityharkkoja. Harmi että osaavien ryhmä oli vielä lomalla, olisi ollut kiva nähdä kuinka edistyneitä koirakkoja siellä jo on. Itse treenasin vielä keväällä Onnin kanssa tässä ryhmässä, tosin silloin oltiin vielä aloittelijoita. Tässä uudessa alkeisryhmässä kaikki koirat oli jo tosi taitavia. Täytynee poiketa kentällä vielä joku toinenkin kerta vakoilemassa treenejä.

Kentän reunalta löytyi sattumalta Unnalle uusi kaveri, tolleri Into, 3kk ikäinen poikakoira. Into kun vielä sattumoisin asuu myös Jukolassa, niin sovittiin että treffaillaan joku kerta niin saavat pennut keskenään telmiä. Unna ja Into ensin peuhasivatkin hihnoihin sidoittuina, mutta jossain vaiheessa leikkiä ilmapiiri kiristyi ja siinä mittailtiin kuka on kuka, molemmat ärisi ja näytteli hampaita mutta onneksi se loppui siihen. Päästettiin molemmat koirat vähän ajan päästä vielä vapaana viilettämään ja ihan hyvin niillä temmellys sujui. Unnalle koittikin suihkureissu leikkihetken jälkeen, niin likaista koiraa en olekaan aikoihin nähnyt ;-)

Eilen iltalenkillä tavattiin melkoinen koiraharvinaisuus, 8 kk:n ikäinen paimensukuinen lapinkoira. Olikin tosi kiva tavata kerrankin samanrotuinen koira, niillä kun on kuitenkin joka rodulla omat vinkeensä ja tapansa. Harmi että tämä koira asuu vielä pääkaupunkiseudulla että ei saatu siitä pitempiaikaista kaveria, mutta pitäisi varmaankin jonkin keskustelufoorumin kautta yrittää löytää Unnalle myös lappalaisia kavereita.

Eläinlääkärillä

Unna kävi eilen eläinlääkärillä hakemassa uusintarokotuksen. Kaikki meni ihan ok ja painoakin oli kertynyt viime kerrasta kolme kiloa lisää. 7 viikon ikäisenä Unna painoi 3,3 kg, 12 vkon ikäisenä 6,6 kg ja nyt siis neljän kuukauden vanhana jo 9 kg. Enää rabies-rokotus kahden viikon päästä ja rokotusrumba on vuodeksi meidän osalta ohi.

Jättikoiria

Torstaina piipahdettiin kyläilemässä serkkulikan luona Tarvasjoella. Unnan osalta automatka meni hienosti mutta autoa lähestyminen tuottaa hankaluuksia. Nelitassujarrutus on päällä heti kun lähestytään parkkipaikkaa ja tietää, että autoilua on edessä. Harmittaa, mutta täytynee yrittää oleilla ja leikkiä auton vierellä nyt jatkossa ilman että joka kerta lähdetään autoajelulle.

Merjalla on kaksi suurta koiraa, alaskanmalamutti Kiida ja keskiaasianpaimenkoira Simba. Unnalle siis koitti jännät hetket kun pääsi tutustumaan jättikoiriin. Simba on onneksi rauhallinen ja kiltti koira joka suhtautuu pentuihin kärsivällisesti joten mitä mainioin tilaisuus totuttaa Unnaa myös suuriin koiriin.

Aluksi Unna haukkui Simbaa kauempaa mutta tovin päästä jo uskaltautui tulla lähikontaktiin.

Vielä kyllä pelottaa tuo hirmuisen suuri koira...

Mutta lappalaisten päätä ei paljon palele. Hetken päästä Unna huomasi, että tämähän on ihan jees koira!

Kokoero on kyllä huikea!

Kiida tarkkailee sivummalta tilannetta.

Ihan suden näköinen...

Kiidan omistavat Merjan lapset Vilma ja Valtteri.

Samaisella kyläilyllä nähtiin myös suvun nuorin eli Peppi-vauva 3,5 kk. Siitä onkin jo aikaa kun olen viimeksi vauvaa pitänyt sylissä ja se ei ole sitten mitään kevyttä homaa. Siinä tulee päivän aikana bodattua moneen kertaa kun kanniskelee pientä nyyttiä sylissä.