Oltiin Mastolla tyttöjen kesken "omissa" hakutreeneissä. Unnan suoraanlähettämiset tökki jälleen. Ekalla pistolla taisi juosta maalimiehen takaa kaartaen polulle takaisin jonka jälkeen kutsuin luokse. Ei tullut heti ,vaan piti jalkaa tömistää ja karjua, koska samalla sai vainun missä maalimies luuraa. Uudelleenlähetys menikin sitten nappiin ja ilmaisi kivasti. Toisella pistolla sama juttu, painattaa häntä ojossa suoraan sivulle, etsii jälkeä, tulee kyllä luoksekutsuttaessa heti tykö. Uusintayrityksen jälkeen löytyy ukko. Kolmannelle pistolle ei irtoa ollenkaan, syynä että alussa vaaditaan sivullaistuminen. No jotenkin sain koiran lopulta irtoamaan. Lopuksi otettiin pari näkölähtöä juoksevan maalimiehen perään. Positiivista oli, että ilmaisu onnistui hyvin harjoittelumäärään nähden, mutta ongelmia tuli taas tukuttain lisää. Yksi askel eteen ja kaksi taakse, saas nähdä miten raunioilla menee maanantaina, ei lupaavalta vaikuta.

Videota pukkaa

Jostain syystä blogi ei hyväksynyt kahta videopätkää samaan viestiin.

Elikkä tässä Unna luokse-ja sivulletulo. Tässä se menee muutamassa sekunnissa mitä on harjoiteltu monta kuukautta ;)

Lauantaina otettiin tyttöporukalla minihakutreenit. Kerrankin Unna meni suoraan sinne minne lähetettiin. Hyvä hyvä. Pia näytti mallia esineruudun opetteluun mutta Unnalla ei riittänyt kiinnostusta treenata sitä tällä kertaa. Kokeilin sitä kotonakin mutta on tosi hankalaa saada koira tuomaan esineitä, siis antamaan niitä, eikä pudottamaan vaan siihen lähistölle.


Tokoilut on jäänyt taka-alalle viime aikoina. Jostain syystä intoa ei ole riittänyt tehdä yhtään mitään. Rauniotkin jätettiin maanantaina väliin, koska joka paikka oli peilijäässä, todennäköisesti myös rauniot.Tänään ryhdistäydyin ja kävin Kirstulassa treenaamassa.



Tynnyrisillan harjoittelua:

Helpon näköistä kun sen osaa. Unnan ongelmahan oli alunperin saada se ylipäätään hyppäämään yhtään mihinkään. Huom, silta ei edelleenkään liiku, joten uutta haastetta tiedossa jahka ilma lämpeävät.

Viirun filosofia

Koirilla on omistajia, kissoilla on henkilökuntaa. - Tuntematon

Kulunut viikko on ollut aika tylsä. Maanantaina ei päästy rauniotreeneihin ja jälkikäteen kuulin että koiria oli ollut mukana ennätysmäärä, joten sinänsä kävi mäihä ettei tarvinnut seistä jääpuikkona tuntitolkulla. Koirien ohituksessa on tapahtunut edistystä. Onnistuneet ohitukset (siis makupalaa runsaasti syötellen) lisääntyvät päivä päivältä ja tänään ohitettiin räksyttävä käppänä siihen vilkaisemattakaan, siitä hyvästä Unnalle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Unna jo kivasti alkaa ottamaan tiivistä kontaktia kun ylipäätään tulee vastaantulija, hyvä näin. Samoin seuraamisessa on tapahtunut pienoinen parannus, nyt voin jo alkaa treenaamaan vähemmällä nakin syöttämisellä.

Unnalla on ollut vatsanpuruja eilisestä lähtien. Jo iltalenkillä väänsi valtavia pötköjä useaan otteeseen ja yöllä takapää lauleskeli kuin naakkaparvi. Viimeinen muistikuva ennen nukahtamista oli piifff ja tuufff äänten jatkuva tykitys. Aamulla oli vatsa löysällä ja sen seurauksena housukarvoista roikkui kakkapuikkoja kuin räystäältä jääpuikkoja. Haju oli sisääntullessa tyrmäävä, märän turkin hajuun miksattuna löysän shitin haju. Suihkukomennushan siitä seurasi ja huoneilma parani kertaheitolla.

Tänään otettiin metsässä hakutreenit omalla porukalla. Unnalla meni ne ihan hyvin, ainoastaan toisella pistolla lähti jäljen perään, eikä luupää taaskaan uskonut kun huutelin takaisin. Täytyy yrittää takoa tuohon pikku karvapäähän se suoraan eteneminen. Unnaa haukutettiin eka kertaa maalimiehen luona ja kivasti sieltä haukku irtosi (huom yksikkömuoto, ei siis haukkuja). Kiitos Pian joka toimi kuvaajana, on Unnankin hakutreenit nyt ikuistettu. Lappalaiset lähettävät suuret kiitokset tästä ikuistamisesta. Hakupätkä (tuotantokausi 1, osa 1) löytyy osoitteesta:

http://video.google.com/videoplay?docid=3869782620402194870&hl=en

Kuvasin Unnaa pitkästä aikaa. Tässä muutamia otoksia.

Kylän komein häntä?
Se pakollinen kepin kanniskelu

Unna on todistettavasti jopa juossut lenkillä

Poseeraus kivellä. Tämä vaatii vielä harjoittelua

Lappalaiset ladulla

Tänään kävin hiihtämässä talven ensimmäiset lenkit ja tottakai mulla oli ihmisen paras ystävä myös mukana. Hieman olin kahden vaiheilla, vieläkö kokeilen koiran kanssa hiihtoa, mutta kun sitä jotain on takaraivoonsa saanut, on siitä ajatuksesta hankala enää luopua. Viritin siis retkilaukun vyötärölle ja Unnan hihnan siihen kiinni ja katse kohti Alajärven horisonttia. Vapaapäivä kun oli niin päästiin ladulle jo aamupäivästä ja siellä ei samanlaista ruuhkaa ollut kuin mitä varmaan viikonloppuna tulee olemaan, elikkä hyvä testata koirasivakointia. Enkä kadu yhtään koiran mukaanottoa, ensikertalaiseksi jolkutteli tosi hyvin vierellä ja luistelijan tai hiihtäjän mennessä ohi palkkasin koiran aina makupaloilla ja vaadin kontaktia. Homma toimi siis hienosti. Reitin puolivälissä näin että jäälle juoksentelee koira morjesteleen ohikulkijoita rannalla olevasta mökistä. Nanosekunnissa alkoi tupsahdella kauhukuvia kirmailevista koirista joiden perässä viistää sukset taivasta kohden, rillit lumessa auraten epätoivoinen hiihtelijä. Sukset jalassa on kieltämättä huterampi olo kuin kengät tiiviisti maata vasten. Mutta jostain kummasta syystä koira pysyttelikin kotirannalla meidän mennessä ohi, haukuskeli kyllä mutta ei tullut luokse. Pienen matkaa Unnaa pystyi pitään myös vapaana kun ei näkynyt muita ulkoilijoita lähimailla. Ja Unna nautti sydämensä kyllyydestä, kävi rannoilla haistelemassa, juoksenteli hangessa, välillä kulki minun vierellä kunnes taas jokin juoksenteli kauemmas tutkimusmatkalle. Unnasta sai kivasti myös vetoapua kun edellä meni hiihtäjä, silloin lappalaisella selkeästi lisääntyy tarve saada edelläoleva kiini. Ensi talvena tätä lajia voisi jopa harrastaa enemmänkin. Oiva keino kohottaa koiran kuntoa. Ja ennenkaikkea, kaksi kärpästä yhdellä iskulla, oma liikunta+koiran ulkoilutus.

Viime ajat on mennyt tasaista tappavaa vauhtia. Hakutreenejä ei ollut lauantaina eikä maanantaina. Tottista ollaan treenattu about kerta viikossa tyttöporukalla. Edistystä on tapahtunut eteentulossa, nyt saan Unnan tuleen ihan lähelle, ennen jätti aina metrin hajurakoa. Seuraamisen opettaminen on jo sinällään niin hidas prosessi, että siinä me vasta opetellaan oikeaa seuraamiskohtaa. Lenkillä olen alkanut vaatimaan ohitusta muista koirista, tämä ukaasi edellyttää että taskuista löytyy AINA jotain herkkupalaa. Ajoittain ohitukset sujuu hienosti ja saan koiraan kontaktin, ajoittain kaduilla liikkuu ääliöitä (useimmiten fleksin kanssa ja kännykkä korvalla) jotka sabotoivat minun koulutusrupeamani päästämällä oman koiransa siitä vaan minun koirani luo. Valitettavasti minulla ei ole raamatullista ajattelutapaa "sallikaa kaikkien koirien tulla minun tyköni" vaikka monet näin uskovatkin.

Sunnuntaina oltiin metsässä pitkästa aikaa Saarun ja Terhin kanssa. Saaru on semmoinen energiapakkaus että Unnalla tekee tiukkaa että jaksaa pysyä vauhdissa mukana. Mutta on aina niin kiva katsoa kahden lappalaisen telmimistä, niillä on niin samat vinkeet ja kuviot. Lauantaina käytiin Inton pihalla ajatuksena, että koirat telmisivät itsensä väsyksiin. Unna juoksut kuitenkin vielä tuoksahteli sen verran houkuttelevasti Inton nenään, että ei siitä leikkimisestä sitten tällä kertaa oikein mitään tullut.