Hajatelmia sunnuntai-illan päätteeksi

Unna on alkanut pelittään seuraamisessa hyvin. Jopa juoksuun siiirryttäessä pitää paikan hyvin eikä hakeudu kauemmaksi. Noudon opettelussakin näkyy valoa tunnelin päässä. Unna ottaa jo vapaaehtoisesti kapulan suuhun ja irrottaa vasta luvan saatua. Alku se on tämäkin ja tärkeä osa noutoa. Nyt vaan vahvistamaan tätä liikettä kesän aikana. Tänä kesänä on tarkoitus paneutua pk-tottikseen, niinpä en ole hakenut mihinkään kesän tokoryhmiin. Siitä huolimatta ajattelin osallistua kesäkuun alussa Jankkin järjestämään tokokokeeseen. Tarkoitus olisi hakea alokaspuolelta koulutustunnus TK1 ja tietenkin kisakokemusta tulevia koitoksia varten. Sinänsä ei tarvi paineita ottaa, vaikkei ykköstulos napsahdakaan, avoimen luokan kisoihin osallistuminen kun kuitenkin edellyttää noudon osaamista. Mutta kun nouto on hallussa, voidaan hyvin mennä sitten koettaan avointa luokkaa. Unnan myötä olen oppinut pitämään tokoilusta päivä päivältä enemmän. Nuo pienet onnistumiset auttaa aina jaksamaan eteenpäin.

Agility polkee paikallaan tällä hetkellä. Helppoja mölliratoja ja ykkösluokan ratoja Unna suorittaaa varmasti ja ihan mukavalla vireellä. Sen sijaan ohjausharjoitukset ja toistot tuottaa tuskaa. Unna ei kestä hinkkaamista ja menettää mielenkiintonsa muutaman epäonnistuneen ohjausyrityksen jälkeen. Toisaalta lappalainen on tunnollinen työmyyrä joka ei rimoja pudottele vaikka selkeästi joutuu työskentelemään kovemmin kuin suurin osa muista maksiluokan koirista. Unna on juna, hidas ja varma, se kulkee kun ei juuri tarvi vääntöja ja kääntöjä tehdä. Keinu sujui jo ihan hyvin ja menin ahneuksissani pilaamaan sen taas uudestaan. Oli niin kova polte päästä jo oikeisiin kisoihin, että lähdin vaan tekeen keinua itsekseni ilman apua. Muutaman kerran kun keinu pamahti kovaa niin Unna rupesi hyppimään keinulta pois. Ja voin kertoa että kyllä vitutti!! Mutta minkäs teet, taas aloitetaan alusta. Ja kisaamaan ei keinun takia päästä piitkään aikaan. Toisaalta odotan toiverikkaana kesän treenejä ulkokentällä, siellä kun vauhti todennäköisesti tulee enemmän kuin hallissa, niin ehkäpä Unna taas saa varmuutta ja vauhtia agiliitoon takaisin.

Toisen koiran hankinta on ollut mielessä pitkään. Tosin vuoden parin sisään vasta, haluan ensin yrittää saada Unnalla jotain tuloksia aikaan. Jossain vaiheessa oli mielessä bordercollie, onhan se toki toimintakyvltään ja viettiominaisuuksiltaan ihan muuta luokkaa kuin lapinkoira. Mutta en haluaisi jättää kesken tätä lapinkoiraprojektiakaan. Vaikka huipulle on matka kivisempi ja vaivalloisempi ja epätodennäköisempi, niin alan enemmän ja enemmän kallistua kuitenkin lappalaisen puoleen. Itseasiassa olen miettinyt, että jos löytäisi Unnalle sopivan sulhasen, niin voisikin pitää yhden pennuista itse. Mutta mistä mä löydän harrastavan kodin niille muille pennuille??

Olen kiinnittänyt viimeaikoina huomiota, että Unna on ikäänkuin tullut aikuiseen ikään (vasta nyt...). Se merkkailee lenkillä kuin uroskoirat, kuopii tarpeiden teon jälkeen ja nostaa vähän koipea. Lisäksi tutkii normaalia hanakammin muiden peräpäät, niin urosten kuin naaraittenkin. Ja viimeksi Saarun kanssa lenkillä ollessa rupesi ihan pokkana astumaan Saarua (Saaru ollut tähän asti selkeästi ylemmällä tasolla). Olisko nyt vasta tullut joku aikuistuminen kaksivuotiaana? Vai, sikaileeko tuo koira minulle....

Pevisa-tutkimukset

Maanantaina oltiin Villi-Joikhu kennelin Anskun järjestämässä pevisa-joukkotarkastuksessa Eläinlääkäriasema Mevetissä. Meitä oli viisi koiraa eka ryhmässä ja tutkimustahti ripeä. Näky oli väliin jopa koominen, kun viisi koiraa pötkötteli lattialla rauhoitettuna odottamassa kuvaukseen pääsyä. Unnalla oli kaikki ok. Lonkat lähti aana eteenpäin, silmät terveet ja polvet ja kyynärät 0/0. Hieno homma! Erityisesti agilitya ajatellen on hyvä, ettei lonkissa ole mitään vikaa. Ja voipa olla, että meillä on vuoden parin sisällä pieniä lapinkoiravauvoja:)

Eipä aikaakaan niin voi kauhistus

Pieni huiskuhäntä näki päivänvalon (tai paremminkin yönkajon) ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten. Onnea pieni pörröturkki♥

Möllikisat Riman hallissa

BH Unna

Osallistuako BH-kokeeseen vai eikö osallistua, sitä ongelmaa on jahkattu jo monen viikon ajan. Ajatus kokeeseen osallistumisesta ei ollut minun missään vaihessa, mutta Ville oli koko ajan sitä mieltä, että tottakai mukaan. No sitten kun päätin että ok, mennään koettaan, esitti Unna ihan järkyttävää seuraamista treeneissä. Se oli siis täysin halutonta parin metriä takanpäin kulkemista. Ei normaalia Unnaa, epäilin tuota aneemisuutta valeraskauden aiheuttamksi. Siispä en ilmottautunut kokeeseen maanantaina, mikä oli viimeinen päivä. Sen jälkeen helpotti koko tuo ahdistus mikä oli aina takaraivossa kun koetta ajattelin. Kuitenkin kova treeni-innostus päällä, että nyt täytyy Unna saada bh-kuntoon kesään aikana.

Perjantaina treeneissä Unna oli normaali oma itsensä. Ville suorsukaiseen tapaan sanoi, että lopeta tuo lässytys ja tule kokeeseen. Niin me sitten tultiin, ihan ex tempore, vain kerran henkilöryhmää koettaneena, kertaakaan ei koiran kanssa koko seuraamiskaaviota läpi mentynä. Ville oli tuomarina tottisosuudellla ja oli moneen kertaa korostanut, että ei tule hylkäämään huonosta seuraamisesta, taikka jäävissä liikkeissä väärästä asennosta, kunhan koira vaan jää.

Olin viimeinen pari Emmin ja malikka Ansan kanssa. Etukäteen jännitti, että miten saan koiran jaksamaan koko tylsän seuraamiskaavion kaksi kertaa peräkkäin, kun palkata ei saa välissä. Hihnassa seuraaminen meni ajoittain hyvin ja erityisen ylpeä olen siitä, miten meni henkilöryhmän. Mutta sen jälkeen kun vuoroon tuli vapaana seuraaminen, ei Unna ottanut kunnon seuraamispaikkaa vissiin kertaakaan. Tuli aika pahasti jäljessä, että täyskäännöksessä ei ollut enää vierellä ollenkaan. Jotenkin me saatiin sekin osuus läpi, mutta luokattoman huonolla seuraamisella. Jäävät liikkeet teki oikein, tosin valmistelevaa osuutta jouduin ottamaan lyhyemmin, kun koira ei seurannu, lähti kuitenkin aina mukaan. Luoksetulossa tuli suoraan sivulle, minkä kyllä arvasinkin että näin tulee tapahtumaan. Paikkamakuu meni hienosti ja siitä olen myös ylpeä, että viereen palatessa koira näytti rennolta, ei yhtään pelokkaalta. Kaupunkiosuudessa ei ollut mitään hankaluutta. Juoksijat, pyöräilijät ja autoiljat on meille arkipäivää muutenkin. Kaupan eteen kytkettynä ei reagoinut ollenkaan häiriökoiraan.

Mutta läpi meni! Ja onneksi mukana oli pari muutakin tyyppiä joiden tottisosuus oli yhtä huonoa kuin meilläkin. Kaksi koiraa jouduttiin hylkäämään. Mudi oli yrittänyt purra ohijuoksijoita ja yksi saksanpaimenkoira hylättiin tottisosuudessa arkuuden ja epävarmuuden vuoksi, se meni henkilöryhmässä ihan lukkoon.

Nyt on Unna virallisesti BH Villi-Joikhu Yönhaltijatar