lauantai 23. tammikuuta 2010
perjantai 22. tammikuuta 2010
Röh röh
Köhä on hellittänyt otettaan ja yskimistä tapahtuu enää koiran innostuessa/kiihtyessä. Noin kotioloissa ei yskää juurikaan huomaa, mutta lenkillä on kieltämättä välillä tunne, että tässä ollaan koiran sijasta pienen röhkivän possun kanssa lenkillä. Unnalla on alkanut myös juoksut ja kiinnostus toisia koiria kohtaan on kasvanut silminnähtävästi. On kyllä hyvä, että juoksut tuli samaan aikaan sairasloman kanssa, näin on vielä toivetta että treenitauosta ei tule niin pitkää kuin pelkäsin. Viikonloppuna olisi ollut hyppykurssi mikä olisi ollut tosi tarpeellinen meille, mutta se nyt ilman muuta jouduttiin jättämään väliin. Yhtäkkiä olen huomannu, että mullahan on vapaa-aikaa vaikka muille jakaa ja jumpalla olenkin käynyt ahkerasti, tavoitteena käydä neljä kertaa viikossa niin kauan kuin treenitauko kestää.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Paha yskä ja yhä pahenee
Sunnuntaiaamuna Unna yskähteli pari kertaa, mutten kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Hauhon treeneissä kun otin koiran autosta se kakisteli pitkän aikaa, mutta luulin sen kurkkuun vaan menneen jotain. Illalla viiden aikaan lenkillä ollessa koira yski jo melko railakkaasti ja siinä vaiheessa iski tajuntaan huoli, että nyt on kennelyskätartunta sitten tullut Unnallekin. Iltaa kohden yskä paheni ja siihen liittyi jatkuva limaoksentelu. Unna söi normaalisti ja yleisvointi oli normaali, mutta yskä,kakominen ja oksentelu oli lähes taukoamatonta. En ollut osannut kuvitellakaan, että kennelyskä olisi näin voimakasta. Yö meni yskiessä ja aamulenkilläkin koira oksensi limaa useaan otteeseen. Soitin Vethausiin ja sanoin epäileväni kennelyskää ja kysyin, onko tarpeellista tuoda koira näytille. Pyysivät varmuuden vuoksi käyttämään, niin nähdään, onko nielu tulehtunut. Kotiin tullessani oli lattialla kaksi verioksennuslätäkköä ja silloin minäkin jo säikähdin, että onko kyseessä jotain vakavempaa.
Vastaanotolla todettiin seuraavaa:
Vastaanotollakin köhii jatkuvasti. Yskii nielun tunnistelusta. Hengitysäänet kirkkaat. Sydänäänet normaalit. Pirteän oloinen. Limakalvot vaaleanpunaiset. Antaa hyvin katsoa nieluun hereillä. Nielu voimakkaan punainen ja siinä on reilusti valkeaa limaa. Unnalla todettiin voimakkaat nielutulehdusoireet. Taustalla voi olla kennelyskätartunta. Unnaa hoidetaan antibioottikuurilla ja tulehduskipulääkkeellä ohjeen mukaan.
Illalla lenkillä Unnan yskiminen rauhottui ja lopun iltaa olikin lähes oireeton. Yöllä yskiminen alkoi taas jatkuen koko aamyön, mutta luojan kiitos limaoksentelu näyttäisi jo olevan ohi. Ja toivottavasti tuo yskiminen liittyisikin vaan tuohon nielutulehdukseen ja kyseessä ei olisikaan kennelyskä.
Lääkärissä Unna oli yllättävän rohkea eikä ollut heti vastaanottohuonessa häntä koipien välissä. Tutkimustoimenpiteet antoi tehdä nätisti. Rauhallista lenkkeilyä voidaan tehdä, mutta treeneistä tulee toki tauko niin kauksi aikaa, että koira on täysin terve, jo ihan tartuntavaarankin vuoksi. Illalla yskäynnyä hemmoteltiin tölkkiruualla ja jäätelöllä :) Toivottavasti yskä kohta helpottaa, että saa itsekin kunnolla nukuttua.
Vastaanotolla todettiin seuraavaa:
Vastaanotollakin köhii jatkuvasti. Yskii nielun tunnistelusta. Hengitysäänet kirkkaat. Sydänäänet normaalit. Pirteän oloinen. Limakalvot vaaleanpunaiset. Antaa hyvin katsoa nieluun hereillä. Nielu voimakkaan punainen ja siinä on reilusti valkeaa limaa. Unnalla todettiin voimakkaat nielutulehdusoireet. Taustalla voi olla kennelyskätartunta. Unnaa hoidetaan antibioottikuurilla ja tulehduskipulääkkeellä ohjeen mukaan.
Illalla lenkillä Unnan yskiminen rauhottui ja lopun iltaa olikin lähes oireeton. Yöllä yskiminen alkoi taas jatkuen koko aamyön, mutta luojan kiitos limaoksentelu näyttäisi jo olevan ohi. Ja toivottavasti tuo yskiminen liittyisikin vaan tuohon nielutulehdukseen ja kyseessä ei olisikaan kennelyskä.
Lääkärissä Unna oli yllättävän rohkea eikä ollut heti vastaanottohuonessa häntä koipien välissä. Tutkimustoimenpiteet antoi tehdä nätisti. Rauhallista lenkkeilyä voidaan tehdä, mutta treeneistä tulee toki tauko niin kauksi aikaa, että koira on täysin terve, jo ihan tartuntavaarankin vuoksi. Illalla yskäynnyä hemmoteltiin tölkkiruualla ja jäätelöllä :) Toivottavasti yskä kohta helpottaa, että saa itsekin kunnolla nukuttua.
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Tottistreenit
Tänään ei sitten ollut ollenkaan niin hyvä päivä kuin eilen. Jo se, että herää painajaisesta jossa omaa setää syytetään taposta ei luo kovin kivoja fiiliksiä päivänalulle. Luulin, että tänään olisi ollut hakutreenit, mutta nyt kuulemma tottistellaankin maaliskuuhun saakka, metsässä kun on aika paljon lunta. En siis ollut varannut makupaloja tottista ajatellen, mutta pienet treenit kuitenkin Unnalle otettiin. Ja taas ruokapurkkitottista jota en ole siis yhtään treenannut. Ja seuraaminenkin on kovin ailahtelevaista pk-puolta ajatellen. Olenhan mä sen tiennyt, mutta kun on niin kiva hehkutella alokasluokan möllituloksilla kun vaatimukset on kovin erilaisia. Itseään on niin kovin helppo pettää. Mutta jospa sitä alkais pikku hiljaa asennoitua pk-puolen treeneihinkin ja oikeasti yritää ennen kuin luovuttaa. Oli hitsin kylmä ja kahden tunnin paikoillaan seisomisen jälkeen -10 asteessa ja viimassa olin syväjäädytetty. Ei ole aina helppoa ja mukavaa tuo harrastaminen.
Agi-Unna
Päivät jolloin kaikki menee putkeen on harvassa, mutta eilen oli sellainen päivä. Hyvin nukutun yön jälkeen oli hyvä fiilis itsellä ja ehkä se hyväntuulisuus sitten heijastui koiraankin, koska Unnan agility meni varsin mukavasti, vaikka pari tuntia peräkkäin vedettiinkin.
Erjan tunnilla harjoiteltiin ensin avokulmia hyppyjen avulla ja harjoitus tehtiin sekä oikealta että vasemmalta puolelta. Lopuksi tehtiin vielä molemmille puolille pieni rata joista toisella puolella oli putki+kepit ja toisella putki+puomi. Lisäksi Erja näytti vielä puomin ja Aan kontaktiharjoittelun meille kun me ei olla sitä varsinaisesti erikseeen koskaan opetettu. Vaikka rataa tehdessä mulla ei avokulmaohjaukset onnistuneetkaan koska koira karkasi molemmilla puolilla tyrkyllä olevaan putkeen, (minun vika, koira meni sinne rintamasuunta näytti) niin tein kuitenkin radat molemmilla kerroilla loppuun ja putki vaan lisäsi Unnan vauhtia. Hieman laiskemman koiran kanssa kun saa olla tyytyväinen, että sillä on joku jees-jees-huippukiva este. Toiselle esteelle ryntäily ei siis Unnan kohdalla ole aina ollenkaan huono asia. Puomillakin alkaa olla kivasti vauhtia, joten kontaktiharjoittelu on nyt viimeistään aloitettava.
Toisella agitunnilla olikin sairastumisen vuoksi ihan uusi opettaja joka oli minulle kuitenkin jo hieman tuttu ennestään, nimittäin agileirillä ollut Maija Kultamaa. Olihan se hieno saada opettajaksi lappalaiskoiraharrastaja, sellainen on perin harvinaista herkkua. Tunnilla otettiin mm. eteenlähetystä ja irtoamista neljän hypyn avulla, ja se ei tuottanut mitään ongelmaa. Maija halusi myös nähdä Unnan keinun, koska olin jo ehtinyt avautua tästä yllättäin ilmenneestä kammosta ja edellisen kerran pakkotreenistä. Nyt laitettiin keinulle koko matkalle namia ja Maija vähän jelppi keinun toisessa päässä ja minä kävelin vieressä ja ohjasin. Ja uskokaa tai älkää, hienosti meni. Kaksi kertaa tehtiin ja kun kytkin koiran kiinni oli se uudestaan pyrkimässä keinulle, eli jäljelle jäi positiivinen kuva keinua kohtaan. Tästä on hyvä jatkaa ja tämä oli ehdottomasti päivän paras juttu! Lopuksi otettiin vauhtirataa jossa esteet oli ympyrän muodossa ja se juostiin kaksi kertaa läpi. Kepit meni molemmilla kerroilla nappiin ja ne tuntuukin yllättäin olevan Unnan lempieste. Näistä treeneistä jäi sekä koiralle että ohjaajalle hyvä mieli ♥
Erjan tunnilla harjoiteltiin ensin avokulmia hyppyjen avulla ja harjoitus tehtiin sekä oikealta että vasemmalta puolelta. Lopuksi tehtiin vielä molemmille puolille pieni rata joista toisella puolella oli putki+kepit ja toisella putki+puomi. Lisäksi Erja näytti vielä puomin ja Aan kontaktiharjoittelun meille kun me ei olla sitä varsinaisesti erikseeen koskaan opetettu. Vaikka rataa tehdessä mulla ei avokulmaohjaukset onnistuneetkaan koska koira karkasi molemmilla puolilla tyrkyllä olevaan putkeen, (minun vika, koira meni sinne rintamasuunta näytti) niin tein kuitenkin radat molemmilla kerroilla loppuun ja putki vaan lisäsi Unnan vauhtia. Hieman laiskemman koiran kanssa kun saa olla tyytyväinen, että sillä on joku jees-jees-huippukiva este. Toiselle esteelle ryntäily ei siis Unnan kohdalla ole aina ollenkaan huono asia. Puomillakin alkaa olla kivasti vauhtia, joten kontaktiharjoittelu on nyt viimeistään aloitettava.
Toisella agitunnilla olikin sairastumisen vuoksi ihan uusi opettaja joka oli minulle kuitenkin jo hieman tuttu ennestään, nimittäin agileirillä ollut Maija Kultamaa. Olihan se hieno saada opettajaksi lappalaiskoiraharrastaja, sellainen on perin harvinaista herkkua. Tunnilla otettiin mm. eteenlähetystä ja irtoamista neljän hypyn avulla, ja se ei tuottanut mitään ongelmaa. Maija halusi myös nähdä Unnan keinun, koska olin jo ehtinyt avautua tästä yllättäin ilmenneestä kammosta ja edellisen kerran pakkotreenistä. Nyt laitettiin keinulle koko matkalle namia ja Maija vähän jelppi keinun toisessa päässä ja minä kävelin vieressä ja ohjasin. Ja uskokaa tai älkää, hienosti meni. Kaksi kertaa tehtiin ja kun kytkin koiran kiinni oli se uudestaan pyrkimässä keinulle, eli jäljelle jäi positiivinen kuva keinua kohtaan. Tästä on hyvä jatkaa ja tämä oli ehdottomasti päivän paras juttu! Lopuksi otettiin vauhtirataa jossa esteet oli ympyrän muodossa ja se juostiin kaksi kertaa läpi. Kepit meni molemmilla kerroilla nappiin ja ne tuntuukin yllättäin olevan Unnan lempieste. Näistä treeneistä jäi sekä koiralle että ohjaajalle hyvä mieli ♥
torstai 14. tammikuuta 2010
Misun sterilointi
Misu steriloitiin eilen. Kotona Unna ja Viiru oli äärimmäisen kiinnostuneita peiton alla retkottavasta pikku potilaasta. Sitä käytiin monta kertaa nuuskuttelemassa ja kummastelemassa. Unna jopa makoili koko ajan lähettyvillä, ei uskaltanut silmistään päästää kummallisesti tuoksuvaa ja nukkuvaa Misua. Kuuden jälkeen Misu lähti eka kertaa liikkeelle ja suoraan hiekkalaatikolle! Kyllä nuo kissat vaan on niin siistejä. Mutta kaiken anestesian ja jälkitokkuran keskeltäkin Misu havahtui, kun kaadoin Viirulle nappuloita kuppiin. Kerran ehdin palauttamaan siksakkia hoipertelevan sekavan kissan pedille takaisin, mutta niinhän se pääsi karkuun ja yritti hypätä tiskipöydälle syömään. Hyppy nyt ei yltänyt ihan pöydälle asti vaan rojahti selälleen alas. Kyllä mä sadattelin itseäni, kun piti sitä ruokaa mennä ropistelemaan, mutta en toki arvannut, että se herättää kisassa noin voimakkaat eloonjäämisreaktiot, mä kuun luulin kissan olevan ihan muissa maailmoissa.. Häntääkään ei reppana jaksanut alkuun pitää pystyssä, vaan häntä laahusti perässä kuin majavalla konsanaan. Aamu kun valkeni, niin tuttu riiviö oli palannut takaisin häntä pystyssä ruokaa odotellen ja uudet kujeet mielessä. On se hämmästyttävää kuinka nopeasti nuo eläimet toipuu, ne ei paljon saikkua tarvi :)
Tiistain tokoilu
Tokoilu jatkui siis monen viikon tauon jälkeen. Täytyy kyllä sanoa, että nykyinen ryhmä ei taida meille juurikaan mitään antaa. Meillä nyt periaatteessa on alokasluokan liikkeet hallussa ja mielelläni keskittyisin avoimen ja voittajaluokan liikkeisiin. Koirakin kyllästyy suorittamaan samoja liikkeittä viikosta toiseen. Mutta tuntivalikoima oli kovin rajallinen näin alkuvuodelle eikä meille sopivaa ryhmää/päivää ollut muuta kuin tiistaina. Eikä tässä tunnissa taikka kouluttajassa mitään vikaa ole, me vaan tarvitaan vähän erilaista treeniä tällä hetkellä. Muut koirathan (yhtä lukuunottamatta) ovat Unnaa nuorempia ja vähemmän treenanneita, eli niille taso on ihan ok. Täytyy vaan muistella niitä Erjan treenejä ja harjoitella luppoajalla ylempien luokkien liikkeitä. Mutta erittäin positiivista on, että koko halli on meidän ryhmän käytössä. Miten luksusta saada noin iso tila käyttöön.
Tunnin aikana otettiin paikallamakuu, liikkestä seisominen ja maahanmeno, hyppy ja luoksetulo. Olen kotona harjoitellut luoksetulon stoppia ja kokeilin sitä eka kertaa hallissa. Hienosti pelitti Unna, pelkkä käsimerkki riitti stoppaamaan vauhdin. Lisäksi kokeilin kaukokäskyjä ja niissä on tapahtunut edistystä, liikkeenvaihdon yhteydessä ei liikkunu paikaltaan yhtään.
Unna haukkui alkuun melko herkästi, joten tauko oli siinä suhteessa tehnyt hallaa. Tunnin lopussa haukkuminen ei kuitenkaan ollut enää mikään ongelma.
Tunnin aikana otettiin paikallamakuu, liikkestä seisominen ja maahanmeno, hyppy ja luoksetulo. Olen kotona harjoitellut luoksetulon stoppia ja kokeilin sitä eka kertaa hallissa. Hienosti pelitti Unna, pelkkä käsimerkki riitti stoppaamaan vauhdin. Lisäksi kokeilin kaukokäskyjä ja niissä on tapahtunut edistystä, liikkeenvaihdon yhteydessä ei liikkunu paikaltaan yhtään.
Unna haukkui alkuun melko herkästi, joten tauko oli siinä suhteessa tehnyt hallaa. Tunnin lopussa haukkuminen ei kuitenkaan ollut enää mikään ongelma.
maanantai 11. tammikuuta 2010
The Lappalainen is back
Tänään aloitettiin Jankkin agitreenit ja nyt siis uudessa ryhmässä jota vetää Marjo Salonen. Ryhmässä ei ole kuin neljä koiraa, joten treeniaikaa on ihan riittävästi ja kaiken lisäksi ollaan päivän viimeinen ryhmä, joten saadaan rauhassa treenata loppuun asti. Tänään harjoiteltiin jaakkoa ja sylikääntöä ja ne meni varsin mukavasti. Unna teki rataa innokkaasti ja se tietysti nosti minun mielialaa. Hyvinkään katastrofaalisen keinuepisodin jälkeen kun minulla lähinnä teki mieli lopettaa koko agility ja harrastaminen yleensä ja asettaa itsensä lopun elämään kestävään eläintenpitokieltoon. Nyt on taas parempi mieli ja ehkä me taas harrastetaan niinkuin ennenkin ;)
Puhuin Marjolle äkillisesti ilmenneestä keinukammosta ja siitä, kuinka se keinulle väkisin vieminen ei tuntunut minusta ollenkaan hyvältä ratkaisulta Unnan kohdalla. Nyt tein keinun kaksi kertaa Marjon nähden ja saatiin Unna houkuteltua keinulle ilman pakkoa, tosin toisella kertaa jo koira oli selkeästi haluttomampi. Ei tehty enempää toistoja ja Marjon mukaan ei ole iso kammo vielä keinua kohtaan, koska saatiin se kuitenkin suorittamaan ilman keinu ilman pakotetta. Marjokaan ei nähnyt kovin järkeväksi sitä väkisin keinulle vientiä. Täytyypä vielä kysyä Erjan neuvoja keinukammon poistamiseen.
Mutta Unna oli tänään liekeissä radalla ♥
Puhuin Marjolle äkillisesti ilmenneestä keinukammosta ja siitä, kuinka se keinulle väkisin vieminen ei tuntunut minusta ollenkaan hyvältä ratkaisulta Unnan kohdalla. Nyt tein keinun kaksi kertaa Marjon nähden ja saatiin Unna houkuteltua keinulle ilman pakkoa, tosin toisella kertaa jo koira oli selkeästi haluttomampi. Ei tehty enempää toistoja ja Marjon mukaan ei ole iso kammo vielä keinua kohtaan, koska saatiin se kuitenkin suorittamaan ilman keinu ilman pakotetta. Marjokaan ei nähnyt kovin järkeväksi sitä väkisin keinulle vientiä. Täytyypä vielä kysyä Erjan neuvoja keinukammon poistamiseen.
Mutta Unna oli tänään liekeissä radalla ♥
lauantai 9. tammikuuta 2010
Agikauden avaustreenit
Ohi on, ohi on, ohi on, nimittäin pitkät vapaat ja treenitauko. Mulla kun on tapana ahnehtia kaikenlaista menoa (kun kaikkea on kiva harrastaa) niin lauantai on tammikuun ajan kaikkea muuta kuin vapaapäivä. Nimittäin kympiltä alkaa latinotunti ja sen jälkeen pika pikaa koira kotoa mukaan ja Hyvinkäälle treenaan agia, ensin Erjan ryhmässä ja sitten Tiinan. Että silleen :) Tiinan agikurssi loppuu helmikuussa, joten tammikuun ajan mennään tuplatreeneillä. Onneksi tunnit on peräkkäin joten aikataulullisesti on ok, muutenhan täytyy mennä sen mukaan mitä koira jaksaa.
Olin eka kertaa Erjan tunneilla ja ryhmä vaikutti mukavalta, kotiuduin sinne heti. Tällä kertaa tehtiin paria radan pätkää ja ne sujui Unnalta hyvin. Tämä ryhmä on aloittanut agilityn samaan aikaan kuin me ja koiratkin on samaa ikäluokkaa. Halusin sen vuoksi treenata kevään ajan Erjan ryhmässä, koska uskoisin sieltä saavani meidän tarvitsemaa perusopetusta. Esim nyt kävi ilmi, että mulle ei ole koskaa opetettu kontakteja mitenkään. Olen vaan aina juossut koiran vierellä ja käskyttänyt sitä pysymään kontaktilla paikallaan. Ylipäätään me ollaan hirveän vähän treenattu kontakteja, mutta eiköhän se tästä. Tykkäsin Erjan radoista, niissä sai välillä oikein mukavasti kerättyä vauhtia, joten lappalaisen menokin näytti mukavalta. Ja Unna jopa haukkui rataa tehdessä = innostunut! Ryhmän muut koirat olivat Vili bordercollie, Roope springerspanieli ja Sylvi Rhodesiankoira.
Siitä sitten tunnin päästä vaihdoin sujuvasti toiselle puolelle kenttää treeneihin jotka tällä kertaa veti Tiina. Aluksi oli tekniikkaharjoittelua jossa kolmen suoran hypyn jälkeen piti valssaamalla ohjata koiraa "ympyrä". Unnan vauhti hiipui ihan täysin noissa valssauskuvioissa, se suoraan sanottuna käveli. Mun mielestä kysessä ei ollut väsyminen, vaan olen jo aikaisemmin huomannut, että tekniikkatahkoaminen ja radalla olevat käännökset lopettaa sen vauhdin kokonaan. Hieman masentaa, en tiedä mikä sen aiheuttaa :/ Lopetin harjoituksen kuitenkin melko pian, mitäpä sitä tahkoamaan haluttomalla koiralla. Tämän jälkeen tehtii pieni rata jossa oli keinu, tai toiset teki, me treenattiin pelkkää keinua. Tiina pyysi näyttämään ensin miten keinu meiltä menee. No minä sain koiran kyllä menemään mutta kovin haluttomasti. Tiina sanoi, että Unna pelkää keinuliikettä, ei rämähdystä. Senjälkeen Tiina meni keinun pari kertaa Unnan kanssa ilman mitään ongelmaa. Unna tosin meni maate siinä vaiheessa kun keinu keinahtaa, mutta ei pelännyt rämähdystä eikä ollut kiire keinulta pois. Mutta minun kanssa Unna ei sitä mennytkään, on kuulemma luotto mennyt ohjaajaan :/ Niinpä me väkisin vedettiiin koira keinun keskiosaan ja se itse suoritti loput. En tiedä sitten onko tuo lapinkoiralle oikea tapa opettaa keinua. Vaikkakin olen itse pilannut tuon esteen liikaa koiraa hyssyttelemällä. (Nytpä sattuikin pilkka omaan nilkkaan, kovin kärkkäästi aina neuvon toisia lopettamaa koiran säälittelyn ja VAATIMAAN niiltä) Sitten ite herkistelee keinun kanssa ja luulee koiran pelkäävän rämhdästysä ja auttaa ja säälittelee koiraa. Voi voi, kylläpä tunnen itseni nyt tosi surkeaksi koiranohjaajaksi.
Olin eka kertaa Erjan tunneilla ja ryhmä vaikutti mukavalta, kotiuduin sinne heti. Tällä kertaa tehtiin paria radan pätkää ja ne sujui Unnalta hyvin. Tämä ryhmä on aloittanut agilityn samaan aikaan kuin me ja koiratkin on samaa ikäluokkaa. Halusin sen vuoksi treenata kevään ajan Erjan ryhmässä, koska uskoisin sieltä saavani meidän tarvitsemaa perusopetusta. Esim nyt kävi ilmi, että mulle ei ole koskaa opetettu kontakteja mitenkään. Olen vaan aina juossut koiran vierellä ja käskyttänyt sitä pysymään kontaktilla paikallaan. Ylipäätään me ollaan hirveän vähän treenattu kontakteja, mutta eiköhän se tästä. Tykkäsin Erjan radoista, niissä sai välillä oikein mukavasti kerättyä vauhtia, joten lappalaisen menokin näytti mukavalta. Ja Unna jopa haukkui rataa tehdessä = innostunut! Ryhmän muut koirat olivat Vili bordercollie, Roope springerspanieli ja Sylvi Rhodesiankoira.
Siitä sitten tunnin päästä vaihdoin sujuvasti toiselle puolelle kenttää treeneihin jotka tällä kertaa veti Tiina. Aluksi oli tekniikkaharjoittelua jossa kolmen suoran hypyn jälkeen piti valssaamalla ohjata koiraa "ympyrä". Unnan vauhti hiipui ihan täysin noissa valssauskuvioissa, se suoraan sanottuna käveli. Mun mielestä kysessä ei ollut väsyminen, vaan olen jo aikaisemmin huomannut, että tekniikkatahkoaminen ja radalla olevat käännökset lopettaa sen vauhdin kokonaan. Hieman masentaa, en tiedä mikä sen aiheuttaa :/ Lopetin harjoituksen kuitenkin melko pian, mitäpä sitä tahkoamaan haluttomalla koiralla. Tämän jälkeen tehtii pieni rata jossa oli keinu, tai toiset teki, me treenattiin pelkkää keinua. Tiina pyysi näyttämään ensin miten keinu meiltä menee. No minä sain koiran kyllä menemään mutta kovin haluttomasti. Tiina sanoi, että Unna pelkää keinuliikettä, ei rämähdystä. Senjälkeen Tiina meni keinun pari kertaa Unnan kanssa ilman mitään ongelmaa. Unna tosin meni maate siinä vaiheessa kun keinu keinahtaa, mutta ei pelännyt rämähdystä eikä ollut kiire keinulta pois. Mutta minun kanssa Unna ei sitä mennytkään, on kuulemma luotto mennyt ohjaajaan :/ Niinpä me väkisin vedettiiin koira keinun keskiosaan ja se itse suoritti loput. En tiedä sitten onko tuo lapinkoiralle oikea tapa opettaa keinua. Vaikkakin olen itse pilannut tuon esteen liikaa koiraa hyssyttelemällä. (Nytpä sattuikin pilkka omaan nilkkaan, kovin kärkkäästi aina neuvon toisia lopettamaa koiran säälittelyn ja VAATIMAAN niiltä) Sitten ite herkistelee keinun kanssa ja luulee koiran pelkäävän rämhdästysä ja auttaa ja säälittelee koiraa. Voi voi, kylläpä tunnen itseni nyt tosi surkeaksi koiranohjaajaksi.
tiistai 5. tammikuuta 2010
Katsaus viime vuoteen
Viime vuonna Unna eteni monella osa-alueella hurjin harppauksin. Toki se on luonnollistakin kun pentuvaiheesta siirryttiin nuoreksi aikuiseksi ja treenaaminen lisääntyi ja monipuolistui. Alkutalvi treenattiin vielä aktiivisesti hakua ja pk-tottista, tarkoituksena oli suorittaa BH-koe loppukesästä. Suunnitelmiin tuli kuitenkin yllättäen muutos, kun kesällä osallistuin JANKKin tokokursille ja innostuinkin tokoilusta siinä määrin, että BH-kokeen suoritus siirtyi epämääräisesti myöhemmäksi tulevaisuuteen. Syksyn aikana osallistuin kahteen möllitokoon alokasluokassa ja näiden kokeiden perusteella ajattelinkin tänä vuonna mennä sitten virallisiin alokasluokan kokeisiin. Omalla seuralla olisi viralliset kokeet helmikuun lopulla joten viimeistään silloin ollaan sitten tosipaikan edessä (kunhan ei vaan tule niin huono tuuri, että juoksut estäisi osallistumisen.).
Agility aloitettiin toukokuussa ja Kirstulan kentällä treenattiin kesän ajan. Unna oli varsin helppo opettaa eri esteille ja yksinkertaisia ratoja meni ilman mitään ongelmia. Kesän lopuksi rohkaistuttiin jopa osallistumaan Tuuloksessa möllikisoihin ja hyvinhän ne meni. Mediradalla Unna teki nollaradan ja maksiratakin meni kivasti vaikka virhepisteitä ropisikin. Syksymmällä siirryttiin agilitaamaan JANKKiin. Oli järkevää yhdistää toko- ja agilitytreenailu samaan seuraan jo ihan talkoovelvotteidenkin vuoksi. Ja lämmin talvitreenauspaikka, kyllä sitä on lappalainenkin mukavuudenhaluinen. Treeniaika jäi uudessa ryhmässä varsin pieneksi, tunti aikaa ja kuusi koiraa, siitä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä. Niinpä otin Hyvinkään Koiraurheilukeskuksesta 10-kerran kurssin marraskuussa, ihan vaan saadakseni enemmän treenaikaa. Nyt kevätkauden treenaan edelleenkin Hyvinkäällä, mutta nyt Erja Niutasen opetuksessa. Erja oli meidän tokokouluttaja kesän ja syksyn aikana, joten hän pääsee nyt vahvasti vaikuttaamaan tuohon agilityopetukseenkin. Alkuun Unnan ohjaaminen oli helppoa mutta syksyn mittaan huomasin, että myös hidasta koiraa täytyy osata ohjata ja ajoittaa oma käskytys, muuten vauhti hiipuu ja loppuu kokonaan. Tässä onkin kevätkaudelle haastetta, että saadaa tuo ohjaus kuntoon :)
Hakutreenailu jäi syksyn aikana lähes unholaan. Olin jo vähällä lopettaa koko harrastuksen, aika kun ei tahdo milläään riittää kaikkeen treenailuun. Mutta niin me kuitenkin palattiin hakuporukkaan takaisin. Tällä hetkellä Unnalle yritetään nostaa viettiä ja kaikki treenailu keskittyy vireen nostattamiseen. Joskus kyllä tuntuu, ettei tuosta koirasta taida hakukoiraa tulla, mutta vielä en anna periksi.
Kesän alusta Unna siirtyi täysin barf-ruokintaan ja siinä on pysytty. Ja yllättävää kyllä, ei se barffaus niin vaivalloista ole, kuin sitä etukäteen pelkäsin. Ei Unnalla mitään ongelmia ollun kuivaruuankaan kanssa, mutta itse henkilökohtaisesti tykkään, että kyllä koiran pitää saada sellaista ruokaa, mihin koiran elimistö on rakennettu. Barffauksen jälkeen ei maha ole ollut ruikulla ja ulosteen määrä pieneni radikaalisti. Turkki on kaunis ja kiiltävä, mutta sitä se toki on ollut aina.
Kesällä otettu Misu on sopeutunut hyvin uuteen kotiinsa ja on erityisen kiintynyt Unnaan. Kotiin koiran kanssa tullessa on Misu takuuvarmasti eteisessä Unnaa tervehtimässä. Misu on erityisen kiinnostunut meidän vessatiloista ja tulee aina yhtäaikaa suihkuun, saunaan ja jopa pytyllekin. Ihana kissa kertakaikkiaan.
Viime vuosi on ollut yksi raskaimmista vuosista ikinä. Työelämässä koin kaikkea mahdollista, olin irtisanottu, pääsin takaisin töihin, olin lomautettu ja lakossa. Mutta raskainta oli seurata vierestä pikkuveljen kamppailua syöpää vastaan, kamppailua joka lopullisesti loppui kesäkuun 25. päivä. Jälkikäteen katsoen sitä huomaa, millainen voimavara lemmikkieläin on. Ilman koiraa ja kissoja olisi viime vuosi ollut vielä synkempi ja mustempi. Koiran elämänfilososia on niin myönteinen että voi kun sellainen olisi itselläkin. Se tervehtii innokkaasti kotiintulijaa, nauttii lenkkeilystä täysin rinnoin huolimatta vaakatasoon vihmovasta koleasta sateesta , on aina valmis lähtemään emäntänsä mukaan vuorokauden ajasta riippumatta ja luppoajan makaa kiepille käpertyneenä haaveillen harakkajahdista. Taikka kehräävä, raukeasti saunan lämmössä loikoileva välillä nautinnollisesti itseään venyttelevä kissa. Kissa joka pienenkin rapsahduksen kuulleessaan ryömii lattialla matalana saalistusvalmiina. Pieniä asioita mutta erittäin tehokkaita masennuksen ja alakuloisuuden torjumiseen.
Vuodenvaihde sujui hyvin. Etukäteen hieman jännitti, miten lappalainen reagoi pommitteluun, mutta rauhallisesti otti lappalainenkin uuteen vuoteen siirtymiseen. Misu oli levoton ja reagoi selvästi eniten räiskintään. Pari viikkoa ollaan levätty ja ainoa aktiviiteetti on ollut ulkoilu. Lauantaina se taas alkaa treenaaminen ja sitä kestääkin koko kevään. Ei muuta kuin eteenpäin sano mummo lumessa, se on meidän motto tälle vuodelle.
Agility aloitettiin toukokuussa ja Kirstulan kentällä treenattiin kesän ajan. Unna oli varsin helppo opettaa eri esteille ja yksinkertaisia ratoja meni ilman mitään ongelmia. Kesän lopuksi rohkaistuttiin jopa osallistumaan Tuuloksessa möllikisoihin ja hyvinhän ne meni. Mediradalla Unna teki nollaradan ja maksiratakin meni kivasti vaikka virhepisteitä ropisikin. Syksymmällä siirryttiin agilitaamaan JANKKiin. Oli järkevää yhdistää toko- ja agilitytreenailu samaan seuraan jo ihan talkoovelvotteidenkin vuoksi. Ja lämmin talvitreenauspaikka, kyllä sitä on lappalainenkin mukavuudenhaluinen. Treeniaika jäi uudessa ryhmässä varsin pieneksi, tunti aikaa ja kuusi koiraa, siitä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä. Niinpä otin Hyvinkään Koiraurheilukeskuksesta 10-kerran kurssin marraskuussa, ihan vaan saadakseni enemmän treenaikaa. Nyt kevätkauden treenaan edelleenkin Hyvinkäällä, mutta nyt Erja Niutasen opetuksessa. Erja oli meidän tokokouluttaja kesän ja syksyn aikana, joten hän pääsee nyt vahvasti vaikuttaamaan tuohon agilityopetukseenkin. Alkuun Unnan ohjaaminen oli helppoa mutta syksyn mittaan huomasin, että myös hidasta koiraa täytyy osata ohjata ja ajoittaa oma käskytys, muuten vauhti hiipuu ja loppuu kokonaan. Tässä onkin kevätkaudelle haastetta, että saadaa tuo ohjaus kuntoon :)
Hakutreenailu jäi syksyn aikana lähes unholaan. Olin jo vähällä lopettaa koko harrastuksen, aika kun ei tahdo milläään riittää kaikkeen treenailuun. Mutta niin me kuitenkin palattiin hakuporukkaan takaisin. Tällä hetkellä Unnalle yritetään nostaa viettiä ja kaikki treenailu keskittyy vireen nostattamiseen. Joskus kyllä tuntuu, ettei tuosta koirasta taida hakukoiraa tulla, mutta vielä en anna periksi.
Kesän alusta Unna siirtyi täysin barf-ruokintaan ja siinä on pysytty. Ja yllättävää kyllä, ei se barffaus niin vaivalloista ole, kuin sitä etukäteen pelkäsin. Ei Unnalla mitään ongelmia ollun kuivaruuankaan kanssa, mutta itse henkilökohtaisesti tykkään, että kyllä koiran pitää saada sellaista ruokaa, mihin koiran elimistö on rakennettu. Barffauksen jälkeen ei maha ole ollut ruikulla ja ulosteen määrä pieneni radikaalisti. Turkki on kaunis ja kiiltävä, mutta sitä se toki on ollut aina.
Kesällä otettu Misu on sopeutunut hyvin uuteen kotiinsa ja on erityisen kiintynyt Unnaan. Kotiin koiran kanssa tullessa on Misu takuuvarmasti eteisessä Unnaa tervehtimässä. Misu on erityisen kiinnostunut meidän vessatiloista ja tulee aina yhtäaikaa suihkuun, saunaan ja jopa pytyllekin. Ihana kissa kertakaikkiaan.
Viime vuosi on ollut yksi raskaimmista vuosista ikinä. Työelämässä koin kaikkea mahdollista, olin irtisanottu, pääsin takaisin töihin, olin lomautettu ja lakossa. Mutta raskainta oli seurata vierestä pikkuveljen kamppailua syöpää vastaan, kamppailua joka lopullisesti loppui kesäkuun 25. päivä. Jälkikäteen katsoen sitä huomaa, millainen voimavara lemmikkieläin on. Ilman koiraa ja kissoja olisi viime vuosi ollut vielä synkempi ja mustempi. Koiran elämänfilososia on niin myönteinen että voi kun sellainen olisi itselläkin. Se tervehtii innokkaasti kotiintulijaa, nauttii lenkkeilystä täysin rinnoin huolimatta vaakatasoon vihmovasta koleasta sateesta , on aina valmis lähtemään emäntänsä mukaan vuorokauden ajasta riippumatta ja luppoajan makaa kiepille käpertyneenä haaveillen harakkajahdista. Taikka kehräävä, raukeasti saunan lämmössä loikoileva välillä nautinnollisesti itseään venyttelevä kissa. Kissa joka pienenkin rapsahduksen kuulleessaan ryömii lattialla matalana saalistusvalmiina. Pieniä asioita mutta erittäin tehokkaita masennuksen ja alakuloisuuden torjumiseen.
Vuodenvaihde sujui hyvin. Etukäteen hieman jännitti, miten lappalainen reagoi pommitteluun, mutta rauhallisesti otti lappalainenkin uuteen vuoteen siirtymiseen. Misu oli levoton ja reagoi selvästi eniten räiskintään. Pari viikkoa ollaan levätty ja ainoa aktiviiteetti on ollut ulkoilu. Lauantaina se taas alkaa treenaaminen ja sitä kestääkin koko kevään. Ei muuta kuin eteenpäin sano mummo lumessa, se on meidän motto tälle vuodelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)