Kanttarellibongausta

Tämän päivän lenkki tehtiin Rengon perukoilla tarkoituksena myös katsastaa alueen mustikka-/sienitarjonta. Mustikoita ei ihmeemmin ollut mutta kanttarelleja sensijaan löytyi tosi hyvin. Kanttarellit on vielä aika pieniä, mutta osa oli jo ihan poimittavan kokoisia. Jäljelle jäi paljon pieniä alkuja kasvua odottamaan, joten ensi viikolla voisi käväistä kyseisellä paikalla uudemman kerran.

Rauniotreeneissä ei ollut tänään paljon porukkaa. Unnalla oli kolme pistoa. Eka oikealla puolella olevaan roskikseen, meni tosi hyvin ja ilmaisua tuli kuin opetetulta koiralta. Toinen pisto oli maassa oleva sementtikaivo, Unnalle ihan uusi piilo. Tähän pistolle lähetin koiran pari kertaa uudestaan, koska palaili hetken etsittyään kysymään multa apuja. Maalimies löytyi kuitenkin melko nopeasti joten tämäkin pisto meni hyvin. Se mikä oli erikoista, oli, että Unna haukkui lähes koko etsinnän ajan. Ei ole koskaan ennen tehnyt niin (ja toivon mukaan turha haukunta ei jää tavaksi). Kolmas pisto rinteeseen "ikkunkarmiin". Unna pääsi piilolle alakautta ja löysi hyvin maalimiehen. Ei siis halunnut kiivetä kivenmurikoita pitkin vaan meni mieluummin sieltä missä aita on matalin. Mutta hyvät harkat ja jatkossa laitetaan Unnalle lisää haastetta.

Suo ja lappalainen, vain porot puuttuu

Jänkhän herkkua

Kadonneen treeni-innon metsästystä

Tänään aloitettiin toko Janakkalan koirakerhossa. Ryhmä on todellakin osaavampi kuin me, saatiin nimittäin peruutuspaikka jota mainostettiin alo/avo ryhmänä, mutta nettisivuilta sitten huomasinkin, että tämähän on avo-voi ryhmä. Ryhmässä on ollut nyt kesän aikana vähän väkeä, joten saan hengailla siellä mukana ja opetella omaan tahtiin omia juttujani. Ohjaaja Anne Vaskio on hyvä kouluttaja ja nyt eka treenin jälkeen alan tosissani opetella noutoa, liikkestä seisomista sekä kaukokäskyjä istu ja maahan. Oikeastaan, se mikä tässä on tärkeintä, on kadonneen motivaation uudelleenlöytyminen. Pitkästä aikaa treenaus tuntuu taas kivalta. Niin siitä noudon opettelusta, Annen mielestä noudon perusidea on se, että koira pitää esinettä suussa (siis se vaikein osuus). Paimenkoirille noudon opettelu on usein hankalaa ja sitä olisi pitänyt treenata jo pennusta lähtien. Nytpä siis kärsivällisesti kurotaan puuttuva harjoittelu ja aletaan treenaan esineen pitämistä suussa. Tulipa mieleeni, että vois käydä joku kerta seuraamassa myös alo-ryhmän treenejä ja ottaa sieltäkin jotain harjotteita mukaan treeneihin. Alokasluokka kun on kuitenkin se meidän oikea luokka.

Allaolevat kuvat on otettu Oskun uudella kameralla.


On ruoho hyvää kun yksin syö...

Onko ihan pakko nousta ylös....

Viiru on Misun terrorismin kohteena

Onnea Osku

Eilen juhlitiin Oskun ripille pääsyä. Konfirmaatio oli Vanajan kirkossa joka on pieni ja kodikas kirkko. Tilaisuus oli ehkä turhankin pitkä, mutta hienot lauluesitykset pelastivat tilanteet ja tekivät tilaisuudesta jotenkin niin kauniin ja herkän. Pikkukissa oli Joonaksen luona yökylässä. Se on sellainen riiviö, että ei pöydän kattamisesta olisi tullut yhtään mitään kun kissa olis vetänyt sata lasissa kahvikuppien ja kakkujen keskelle :) Unna sinnikkäästi kävi tuijottelemassa kosteilla ruskeilla silmillään kahvittelevia vieraita, josko sieltä olisi jokin makupala irronnut. Ei se lappalaisenkaan suu tuohesta ole ;)





Viiru ruusujen lumoissa




Kultakutri, lappalainen ja ohukainen

Serkukset

Ei se kotona hauku

Nimittäin lappalainen, mutta treeneissä haukkua lossottaa sitten sitäkin enemmän. Tänäänkin agitreeneissä haukkua piisasi koko ajan kun kentällä oltiin. Ei se paikoillaan ollessa niinkään hauku,mutta kun lähdetään liikkeelle alkaa suu käymään ja haukku raikaa. Rataa tehdessä koira vastaa aina haukulla kun minä sanon tulevan esteen nimen.

Treenattiin pientä rataa, kaksi hyppyä peräkkäin, putki ja kepit. Se meni kerrassaan erinomaisesti Unnan osalta. Erityisesti kepeille tulo oli hieno ja suoritti kepit lähes itsenäisesti pujottelemalla. Treenasin keppejä myös itsekseni ja ohjaaminen keppien vasemmalta puolelta tuotti todella paljon vaikeuksia. Koira ei meinannut älytä mennä oikeasta välistä sitten millään. Onneksi sain jossain vaiheessa onnistuneen suorituksen, että pystyin lopettamaan "vaikealta puolelta" treenailun siihen. Otettiin myös keinua, Unna epäröi viime kertaa enemmän keinun keskivaiheilla. Tuli kuitenkin mielellään aina keinulle uudestaa, että toistoa vaan keinun osalle ja paljon. Puomia ja a-estettä otin myös muutaman kerran, ne meni ok. Hyvät treenit siis tänä iltana.

Oltiin eilen vaihteeksi mustikassa Unnan kanssa. Tässä kuvassa Unnan erikoinen istumis-makaamis-sekoitteinen asento.
Pikkukissankin teki kovasti mieli parvekkeen kaitelle.

Ukkosta odotellessa

On se kumma, ettei voi yhtä iltaa myrskytä ja ukkostaa ja raikastaa ilmaa. On jo niin pitkään ollut hiostavaa ja painostavaa, että pientä myräystä ja ilman raikastusta tässä on jo pitempään kaivannut. Rippikoululainen tuli kipeäksi kesken leirin ja hain Oskun eilen kotiin sairasteleen. Tänään olo on jo hyvä yskää lukuunottamatta, mutta huomennahan se leirikin jo loppuu, joten se leiri jäi Oskun kohdalta lyhyeksi. Keittiön tiskiallas on tukossa taas, putkimiestä on haettu ja viemäriin lorotettu, nyt toivotaan, että tukos yön aikana aukeaa.

Unna oli tänään kovin väsynyt. Ajattelin, että vieläkö se Alman kanssa peuhaaminen väsyttää, mutta ehkä se on tämä ilma taikka juoksusta aiheutuva hormonaalinen reaktio. Lenkillä kun käytiin ja Unna oli vapaana, niin se oli koko lenkin 5 metriä mun perässä. Siellä se rauhassa tallusteli ilman kiireen häivää viitsimättä polulta mihinkään poiketa.

Tänään oltiin treenamassa raunioilla pitkästä aikaa. Rauniot oli kokenut pienen muodonmuutoksen sitten viime näkemän, kun horsma ym kasvit rehotti koko alueella niin pitkänä, ettei koiria juurikaan nähnyt missä ne liikkui. Piiloista bongattiin mm. sisiliskoja ja hämähäkkejä, joten jatkossa treenaan kyllä mieluummin metsässä kuin viidakoksi naamioitunella raunioilla. Otin Unnalle perustreenin ja tuttuja piiloja, ajattelin, että jos on yhtä hajamielinen kuin päiväsaikaan, niin hyvä että selvityy edes niistä. Mutta turhaa mä taas etukäteen koiraani aliarvoin. Roskis, tunnelinsuu sekä rengaskasa löytyivät ongelmitta ja koira työskenteli innokkaasti. Ja ilmaisu taisi tulla kaikilla muilla piiloilla paitsi rengaskasalla, ja ilmaisu siis koiralta luonnostaan ilman, että sitä maalimies olisi vaatinut.

Alman luona kyläilemässä

Unna pääsi pitkästä aikaa peuhaamaan koirakaverin kanssa kun käytiin moikkaamassa Almaa eilen. Verrattuna aikaisempiin tapaamisiin, koirat juoksivat tosi vähän. Aikaisemmin kun ovat painattaaneet hullun lailla pitkin pihaa tuntitolkulla, niin nyt keskittyivät lähinnä nuhjaamaan maassa keskenään. Varmaankin hiostava ilma verotti koirien voimia. Mutta hyvää teki peuhaaminen ja Unna nukkui kuin tukki heti kotia tultua. Kiitokset vielä emännille Almalle ja Mallulle.

Alman hieno sammakkoasento

Huilihetki

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Älä kuule mulle ala....

Tämä ruukku oli ennen täynnä orvokkeja. Unnan suorittaman pienen karsinnan jälkeen tästä tulikin kissan peti.

Paluu arkeen

Olen pikkuhiljaa saanut nukuttua univelkoja pois ja päässyt palaamaan niin sanotusti arkeen takaisin. Eilen olin pitkästä aikaa hakutreeneissä, tällä kertaa kylläkin vaan Pian ja Päivin kanssa, koska Hauhon treenit oli peruutettu. Hieman olin epäileväinen, kuinka juoksuinen lappalainen on innostunut hakuhommista, mutta suotta pelkäsin. Koira toimi kuin unelma ja oli intoa täynnä. Hyvä, hyvä, näin se pitää mennäkin.

Tänään kävin mustikoita poimimassa Unnan kanssa. Että mä voinkin rakastaa tuota lappalaista niin paljon, se on niin kiva kun pysyttelee koko ajan siinä näkyvillä eikä lähde karkuun. Eikä tule makoilemaan mustikanvarpujen päälle niinkuin Nelli aikoinaan teki. Ensi viikolla mulla alkaakin loma, joten mustikanpoimintaa on tiedossa muinakin päivinä. On kiva kun voi välillä pitää juoksuista koiraakin huoletta vapaana. Asiasta kolmanteen, en ole pitänyt Unnalla sisällä ollenkaan suojaa juoksun aikana. Unna on hyvin pitänyt itsensä ja lattiat puhtaana, tämä on erinomaisen hieno asia.

Misun jalkaa tuntuu olevan täysin kunnossa ja kissalla on riittänyt vauhtia vaikka muille jakaa viime päivien aikana. Viiruun ja Unnaankin on tottunut hyvin, eikä enää sähise niille ollenkaan. Unnalla tekisi kovasti mieli leikkiä pennun kanssa, mutta lappalaisen takaa-ajoleikit on kuitenkin pienelle kisulle vielä vähän liikaa ;)

Kyläilijöitä, epäonnea ja hautajaiset

Viime päivät on ollut yhtä hulinaa. Perjantaina oli Jannen hautajaiset ja hautajaisvieraita on majoitettu niin Samilla kuin meillä kuin äitillä ja isälläkin. Torstai-iltana tuli serkku Ruotsista lapsineen ja lähti tänä aamuna. Kaikenlaista epäonneakin mahtui lähes joka päivälle. Torstai-iltana Joonas teloi jalkansa ja pääsi ensiavusta yhdentoista aikaan yöllä. Minä jo olin kylmä hiki otsalla, että jos saa kokojalka kipsin, niin mistä hitosta mä kehitän sille housut hautajaisia varten. Onneksi nilkka oli vain venähtänyt ja sidottiin liimasiteellä, kepitkin sai (vähän pitkin hampain kylläkin), joten mitään housuongelmaa ei sitten tullutkaan. Perjantai-aamuna meillä hajosi suihku. Miten senkin piti just nyt hajota kun meillä oli tupa täynnä porukkaa.... Soitto huoltomiehelle ja kaunis pyyntö, jos suihkun saisi korjattua vielä perjantain aikana, ettei tarvitse koko viikonloppua raanan alla peseytyä. Ja kerrankin homma pelitti, tunnin sisällä meillä oli suihku korjattuna ja taas yksi ongelma vähemmän.

Itse siunaustilaisuus oli kaunis ja herkkä sekä papin puhe oli hyvin laadittu. Jannen kavereita oli suuri joukko kappelissa jättämässä jäähyväisiä , jopa työnantaja kävi jättämässä viimeisen tervehdyksen hyvälle työmiehelle.

Perjantai-iltana meille tuli iltaa istumaan vielä Samin luona majaillut porukka. Syötiin, juotiin ja muisteltiin Jannea. Lauantaina lähdettiin turvallisesti iltapäivän puolella Särkänniemeen josta palailtiin illalla myöhään. Launtaina oli epäonnen kohteena Misu.... En tiedä tarkalleen mitä tapahtui, mutta kukkaruukku rysähti ikkunalaudalta alas ja saiko kissa ruukun tassulleen vaiko löikö paniikissa tassunsa tv-tason reunaan. Lopputuloksena kuitenkin loppuyön maukunut ja säälittävästi etutassuaan roikottanut kissa . Sunnuntaina arasteli tassua selkeästi eikä laskenut painoa ollenkaan kipeälle tassulle. Tänään käytin sitten kisua lääkärillä (jossa sattumoisin oli Sanna ja Kamu, meillä on kumma tapa osua lääkärille aina yhtäaikaa ;)) mutta tutkiminen luonnollisesti on vähän mutu-tuntumaa, kissa kun ei osaa kipujansa selvittää. Tassu ei kuitenkaan ollut poikki ja oli jo aamulla juoksennellut pirteämmin, joten tällä kertaa sai kolme päivää kestävän kipupiikin ja otetaan sitten lekuriin uudestaan yhteyttä, jos ontuminen jatkuu loppuviikosta.

Tänään lähti vieraat aamulla viideltä kotiin päin, minä heräsin jo kolmelta enkä saanut unta enää sen jälkeen. Univelat on kyllä painanut rankasti päälle ja tämän illan ajattelinkin pyhittää kunnon päiväunille. Jahka saa itsensä taas virkeämmäksi, täytyy aloittaa kunnon tokorutistus. Pääsimme Unnan kanssa Jankin tokoryhmään johon mennään kunhan juoksut on ohi.

Juoksut

Eilen se varmistui, että Unnalla on alkanut juoksut. Agitreeneihin tuli sitten taukoa, mutta hakuileen onneksi päästään, ellei sitten siellä ala treenitauko. Hauhon mökkilomakin täytyy peruuttaa, kaksi urosta ja juoksuinen narttu ei taida olla paras yhdistelmä samassa mökissä. Saapa nähdä tuleeko nyt kunnon juoksut, edellisen kerran kun vuotoa oli vaan muutama päivä. Unnalle ruoka maistuu normaalia paremmin ja on pari kertaa käynyt syömässä kissanpennun nappulat (jotka on nyt siirretty pöydälle).

Uuden pennun nimeksi tuli sitten Misu. Hyvin on jo sopeutunut uuteen kotiin ja tykkää kiipeillä olohuoneen raapimapuussa. Vielä suhtautuu varauksella varsinkin Unnaan, mutta ei sähise ollenkaan niin paljon kuin alussa. Viirukin on rentoutunut alkupäivistä, antoi aamulla minun jo silitelläkin sitä (alkuun ei antanut meidän ihmisten koskea siihen ollenkaan vaan juoksi aina pakoon). Ei millään malttaisi töihin lähteä kun tekisi mieli vaan katsella pentua ja sen puuhastelua, pennut on aina niin hellyttäviä. Samoin olen tyytyväinen Unnaan kuinka se kärsivällisesti jaksaa tehdä tuttavuutta pennun kanssa.

Karvapöksyjä on nyt kolme

Pienoinen kissakuume poiki meille sitten uuden laumanjäsenen. Mun piti ottaa lyhytkarvainen rotukissa mutta meillepä tupsahtikin pitkäkarvainen maatiaiskissa.Tämän emän pitäisi olla turkkilainen van, mutta emän nähtyäni luulen, ettei se aivan puhdasrotuinen ollut. Tämä on virallisesti Oskun kissa ja Oskun vastuulla on tästä huolehtiminen. Viiru suhtautui uuteen tulokkaaseen kissamaisen epäluuloisesti, taisi reppana jopa stressaantua kun oksensi lähes heti kun oli kissan nähnyt. No toivotaan, että hyväksyy uuden pennun piakkoin. Unna alkuun pelkäsi sähisevää ja murisevaa karvakerää ja kiersi sen visusti kauempaa. Unna kyllä yrittää kissaan tehdä tuttavuutta ja koiramaisella tavalla näyttää rauhoittavia signaaleita, luulenpa että nämä kaksi ovat piakkoin mitä parhaimmat kaverukset.



Ihmettelyä puolin jos toisinVielä pelottaa ja kopassa on turvallisempaa

Hyvän mielen agitreenit

Jo toisen kerran peräkkäin olin yksin agitreeneissä. Tällä kertaa tuli toki toinenkin treenaamaan, mutta tulivat puolessa välin tuntia, joten me oltiin Unnan kanssa silloin jo valmiita. Alkuun otettiin samaa ohjaustreeniä kuin viime tunnilla putken ja hyppyesteiden avulla. Uutena esteenä oli keinu, sen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Pussia harjoiteltiin myös ja lopuksi Unna suoritti senkin ilman että enää tarvi nostaa pussin suuta. Puomia otettiin ja treenattiin kontaktia, sen lisäksi otin itsenäisesti vielä keppejä. Hyvä mieli jäi, ennen kaikkea sen vuoksi, että koirakin tuntuu nauttivan tästä lajista.