Lappalaiset ladulla

Tänään kävin hiihtämässä talven ensimmäiset lenkit ja tottakai mulla oli ihmisen paras ystävä myös mukana. Hieman olin kahden vaiheilla, vieläkö kokeilen koiran kanssa hiihtoa, mutta kun sitä jotain on takaraivoonsa saanut, on siitä ajatuksesta hankala enää luopua. Viritin siis retkilaukun vyötärölle ja Unnan hihnan siihen kiinni ja katse kohti Alajärven horisonttia. Vapaapäivä kun oli niin päästiin ladulle jo aamupäivästä ja siellä ei samanlaista ruuhkaa ollut kuin mitä varmaan viikonloppuna tulee olemaan, elikkä hyvä testata koirasivakointia. Enkä kadu yhtään koiran mukaanottoa, ensikertalaiseksi jolkutteli tosi hyvin vierellä ja luistelijan tai hiihtäjän mennessä ohi palkkasin koiran aina makupaloilla ja vaadin kontaktia. Homma toimi siis hienosti. Reitin puolivälissä näin että jäälle juoksentelee koira morjesteleen ohikulkijoita rannalla olevasta mökistä. Nanosekunnissa alkoi tupsahdella kauhukuvia kirmailevista koirista joiden perässä viistää sukset taivasta kohden, rillit lumessa auraten epätoivoinen hiihtelijä. Sukset jalassa on kieltämättä huterampi olo kuin kengät tiiviisti maata vasten. Mutta jostain kummasta syystä koira pysyttelikin kotirannalla meidän mennessä ohi, haukuskeli kyllä mutta ei tullut luokse. Pienen matkaa Unnaa pystyi pitään myös vapaana kun ei näkynyt muita ulkoilijoita lähimailla. Ja Unna nautti sydämensä kyllyydestä, kävi rannoilla haistelemassa, juoksenteli hangessa, välillä kulki minun vierellä kunnes taas jokin juoksenteli kauemmas tutkimusmatkalle. Unnasta sai kivasti myös vetoapua kun edellä meni hiihtäjä, silloin lappalaisella selkeästi lisääntyy tarve saada edelläoleva kiini. Ensi talvena tätä lajia voisi jopa harrastaa enemmänkin. Oiva keino kohottaa koiran kuntoa. Ja ennenkaikkea, kaksi kärpästä yhdellä iskulla, oma liikunta+koiran ulkoilutus.

Viime ajat on mennyt tasaista tappavaa vauhtia. Hakutreenejä ei ollut lauantaina eikä maanantaina. Tottista ollaan treenattu about kerta viikossa tyttöporukalla. Edistystä on tapahtunut eteentulossa, nyt saan Unnan tuleen ihan lähelle, ennen jätti aina metrin hajurakoa. Seuraamisen opettaminen on jo sinällään niin hidas prosessi, että siinä me vasta opetellaan oikeaa seuraamiskohtaa. Lenkillä olen alkanut vaatimaan ohitusta muista koirista, tämä ukaasi edellyttää että taskuista löytyy AINA jotain herkkupalaa. Ajoittain ohitukset sujuu hienosti ja saan koiraan kontaktin, ajoittain kaduilla liikkuu ääliöitä (useimmiten fleksin kanssa ja kännykkä korvalla) jotka sabotoivat minun koulutusrupeamani päästämällä oman koiransa siitä vaan minun koirani luo. Valitettavasti minulla ei ole raamatullista ajattelutapaa "sallikaa kaikkien koirien tulla minun tyköni" vaikka monet näin uskovatkin.

Sunnuntaina oltiin metsässä pitkästa aikaa Saarun ja Terhin kanssa. Saaru on semmoinen energiapakkaus että Unnalla tekee tiukkaa että jaksaa pysyä vauhdissa mukana. Mutta on aina niin kiva katsoa kahden lappalaisen telmimistä, niillä on niin samat vinkeet ja kuviot. Lauantaina käytiin Inton pihalla ajatuksena, että koirat telmisivät itsensä väsyksiin. Unna juoksut kuitenkin vielä tuoksahteli sen verran houkuttelevasti Inton nenään, että ei siitä leikkimisestä sitten tällä kertaa oikein mitään tullut.

Treenien pohjanoteeraus

Mitähän sanoisin tämän illan treeneistä. Keli oli loistava ja muut koirat suoriutuivat erinomaisesti ja sitten tuli vuoroon Unna. Unna oli lähinnä kiinnostunut matkan varrelle tippuneista makupaloista, ei löytänyt ensimmäistä maalimiesta ilman kuuloärsykettä, ei totellut luoksetuloa, oli lähinnä kiinnostunut hajuista, jos jotain positiivista, niin etsi kyllä ja kauan, mutta ei vaan tärpännyt tällä kertaa. Treenit lopetettiin näkölähtöön ja se ukko sentään löytyi. En tiedä vaikuttaako hormoonikierto, mutta aika murkku oli lappalainen tänään. Tästä ei voi kuin nousta, eipä paljon huonommin voi harkat mennä.

Mätsärissä

Tiiriössä oli Etsintäkoirien järjestämä mätsäri. Sitä ennen käväisin pikaisesti koulutuskentällä ottamalla pikatreenit. Liikkuva tynnyrisilta (joka ei edelleenkään liiku) sekä epämiellyttävä alusta olivat tämän päivän kohteita. Ja lopuksi leikittiin ja riehuttiin. En osallistunut mätsäriin, mutta tämä oli oiva tilaisuus katsoa miten Unna käyttäytyy kun koiria on paljon liikkeellä. Alussa haukuskeli mutta se loppui kyllä pian ja oli ihan rauhallisesti muuten koko ajan. Otin pientä tokoilus siinä vilinän keskellä, seisomista, luoksetuloa, ja sivulletuloa. Nyt olis tosi hyvä jos pääsis kulkemaan paljon koiratapahtumissa, se olis Unnalle mitä parhainta harjoitusta.

Pakkastreenit

Alkuviikon loskapaska vaihtuikin sitten kunnon pakkaskeliin. Lauantain osalta oli metsätreenit peruttu, mutta päivällä treenattiinkin sensijaan tyttöporukalla Kirstulan kentällä. Alkuun otettiin ilmaisua ja se sujui Unnalta ihan hyvin. Näytin Piialle millä mallilla seuraaminen on, ja sekin sujui hyvin. Nyt vaan lisää seuraustreeniä kotosalla, kyllä se siitä joskus aukeaa lappalaisellekin. Lopuksi kokeiltiin ketteryysesteitä. Unnan osalta otin ainoastaan liikkuvaa tynnyrisiltaa (mikä ei tosin liikkunut pakkasen vuoksi). Koska Unna on epäluuloinen kaikkea "uutta kohtaan" ja pehmeänä koirana alkaa helposti karttamaan epämieluisia kokemuksia, aloitettiin tynnyrisillan opetus ihan alkeista, elikkä lankku pois esteeltä ja maahan ja lankulle laitettiin koko matkalle makkaranpaloja. Lopuksi nostettiin lankku tynnyreiden päälle ja yllätys yllätys, sainkin houkuteltua koiran hyppäämään lankulle. Unna on vaikea saada hyppäämään yhtään mihinkään, joten olin erittäin tyytyväinen pikku lappalaiseen. Kait ne loputkin ketteryysesteet opitaan pikkuhiljaa, tämänpäiväinen onnistuminen loi taas uskoa tulevaan. Hiljaa hyvä tulee sanoo vanha sananlaskukin.

Unnalle on tullut harmittava tapa haukkua lenkillä vastaantulevia koiria. Vaikka haukku ei jää päälle (eikä haavaa tee), niin itseä se ottaa päähän. Täytyy alkaa pohtia taktiikkaa, millä saan tämän ikävän tavan karsittua.

Juoksutkin on jo ohi, ne olikin ihan pikku pikku sellaiset, kestikö peräti viikon. Milo oli kyllä perjantai-illan lenkillä erittäinkin kiinnostunut Unnasta. Unna ei ymmärtänyt ollenkan Milon vokotteluyrityksiä, yritti vaan houkutella kepin kanssa hippasille.

Liukastelua

Vettä, jäätä, liukasta, pimeää, siinä lyhyesti tämän päivän kelistä. Kaikesta huolimatta lähdin montulle treeneihin vaikka oli oletettavaa, että siellä jos missä on tappokeli. Vettä ei sentään treenien aikana satanut, mutta tuuli lähes myrskyn voimalla. Unnan treenit lähti alusta pitäen mönkään. Ensimmäiselle pistolle lähti niin vauhdilla että veti kyljelleen ensimmäiseen jäätikköön ja senjälkeen suunta kääntyikin raunioiden toiselle reunalle. Uudelleenlähetyksen jälkeen löysi kyllä nätisti maalimiehen bunkkerin takaa. Seuraava pisto oli tunnelin suulle ja sen löysi hienosti, ei käyttänyt silmiä, ei jäljestänyt, ihan oikeaoppisesti meni ilmavainulla. Vauhti oli tällä pistolla jo varovanlaista. Kolmas pisto oli (sääoloista johtuen) suoraan eteen, ihan lähelle rengaskasaan, mutta eka kerran tapahtui Unnan kohdalla se, että ei lähdekään mihinkään käskysanan jälkeen. Siinä vaiheessa Unnaa häiritsi vieressä lepattava muovi, ei kohdistanut millään katsettaan suoraan, ja aina vaan tökötti paikoillaan. Kun vihdoista viimein sain lähteen käskysanalla, niin jäi toviksi nuuskimaan puolimatkaan (sijaistoiminto?) ja senjälkeen varovaisesti rengaskasaa kohti, tosin maalimies löytyi heti hienosti umpipiilosta . Ei harkat siis täysin perseelleen menneet, itseasiassa löysi kerranki maalimiehet tarkasti, mutta jäi pikkuisen harmittamaan se liukastuminen siinä alussa mikä sitten kummitteli koiran takaraivossa koko harkkojen ajan. Toivottavasti tästä ei jäänyt peikkoja muistiin. Jos viikon päästä on yhtä liukasta, lienee parempi jättää harkat väliin. Vedin siellä minäkin komeasti perseelleen että tanner tömähti ;)

Metsätreenit

Lauantaina oltiin pitkästä aikaa metsätreeneissä. Paikalla oli kuvaajakin ja kuvasatoa tulee alempana. Sää oli ihanan aurinkoinen ja pakkanen laskussa, joten eipä parempaa treenikeliä olisi voinut toivoa. Yllättäen meidän treeniryhmässä olikin jopa kolmella nartulla juoksut, joten me ilman muuta oltiin viimeisinä vuorossa. Unnan eka ja kolmas pisto meni hyvin, todennäköisesti siksi, että tuuli tuli suotuisasti hajujen takaa. Sensijaan toinen pisto tuotti vaikeuksia ja oli jälleen havaittavissa motivaation loppumista kun ei heti maalimies löydykään. No, maalimies antoi hieman apuja näyttäytymällä ja senjälkeen kaikki oli selvää pässinlihaa. Unna kyllä haisteli maata normaalia enemmän, lieko uroskoirien tuoksu kiinnostanut normaalia enemmän, joten voihan olla että hormoonitoimintakin vaikutti vähän motivaatioon (seli seli...). Illalla olin vielä tottistelemassa Jennan, Pian ja Karoliinan kanssa. Pialta sai hyviä harjoitusvinkkejä ja tuloksellisemma treenauksen toivossa me Jennan kanssa asetettiin BH-koe tähtäimeksi ensi sykynä. Jennan kanssa on sillai hyvä harkata kun Into on samanikäinen kuin Unna, niin se motivoi minuakin treenaamaan kunnolla, ettei jäädä Intosta jälkeen ;) Olin ihan innoissani kun saatiin oma pieni tottisporukka, eipä tarvi turhaan kyttäillä nyt koirakerhojen kursseja. Nyt mulla on tavoitteena treenata seuraamista ja eteentuloa sekä vahvistaa ilmaisua. Olen saanut Unnan nyt haukkumaan ulkonakin ja eilen haukkui jopa Piialle, joten hyvältä näyttää sillä saralla.

Ja sitten kuvapläjäys treeneistä. Kuvat on ottanut Risto Kauppila. Kiitos Anskulle ja Ristolle!

Juoksut

Tällä viikolla on pakkanen paukkunut jopa -20 asteessa. Maanantain treenit montullakin peruutettiin. Unnaa ei ole vielä kylmä ilma kangistanut vaan lappalainen on painattanut lenkillä tuttuun tyyliin, mitä nyt viiksikarvat on ollut paksun kuuran peitossa. Unnan kävelyretket ei ole koskaan pelkkää "kävelyä" vaan matkan varrelta poimitaan keppejä ja niitä heitellään ilmaan ja kopataan suuhun takaisin, kanniskellaan raketin hylsyjä, muristaan epäilyttäville möröille kuten puskassa roikkuvalle muovipussille, ja tämä kaikki tehdään hienosti hihnan kiristymättä taikka kävelyvauhdin kärsimättä. Kotona on tehty pikku tuhmuuksia, keittiön oviaukon nurkkaa oli nakerreltu yhden työpäivän aikana ja joulukuusen pari olkikoristetta oli silputtu pikku tikuiksi minun jumppatunnin aikana. Ensin ajattelin että murkku-Unna on purkanut angstiaan pistämällä paikkoja säpäleiksi, mutta keskiviikkona huomasinkin että pikku Unskullahan onkin alkanut juoksut. Oliko paikkojen hajottaminen sitten jotain PMS-oireita, tiedä häntä. Jännä nähdä, vaikuttaako juoksu mitenkään mielialaan tai käyttäytymiseen, mutta kaikki epätoivottu käytös on nyt helppoo selitellä hormoonitoiminnalla ;) Ruokahalu on ainakin tipahtanut olemattomiin ja nappuloita jää aina syömättä normaaliannoksesta. Tänään käytiin Sannan ja Milon kanssa Papinniityssä ihailemassa ihmisten pihavalaistuksia. Hieno täysikuu pohotti taivaalla ja loi oman mystisen tunnelman iltaan. Milo kesti hyvin juoksuisen nartun sulotuoksut vaikka välillä tiiviisti takapäätä nuuskikin. Vitsailinkin Sannalle, että Milo ei taida tykätä XL-tytöistä. Ai niin, kuulinpa että Milo on ihan kielimiehiä, ymmärtää englantia, aika velmu koira.

Hyvää Uutta Vuotta 2009

Joulunpyhät oli ja meni tuttuun tapaan; syödessä, maatessa ja telkkua katellessa. Onneksi Unnan takia joutui päivittäin aktivoitumaan lenkille, ettei mennyt ihan sisällä löhöilyksi koko joulu. Vuosi vaihtui sitten viime yönä ja onneksi Unna ei panikoinut paukuttelusta mitenkään, vaan otti ihan lunkisti koko uudenvuodenaaton. Itseasiassa mentiin nukkumaan jo puoliyksitoista (joo, tähän on tultu, ei mitään elämää...) ja kolmen aikaan aamuyöstä käytin sitten koiran ulkona pissalla. Yksittäisiä paukuttelijoita oli vielä liikkeellä mutta ei onneksi missään lähellä.




Vuoden ensimmäinen päivä valkeni aurinkoisessa pakkassäässä ja tuntui hetkittäin jo ihan oikealta talvelta. Tehtiin Unskun kanssa Apparan lenkki ja tässä vähän kuvia matkan varrelta.

Kauniisti jäätynyt järven pinta

Vois hyvinkin luulla kesällä otetuksi jos ei etualalla näkyisi vähän lunta

Tylsistynyt Unna

Ahvenistonjärvi uudenvuodenpäivänä

Olen opettanut Unnalle haukkumista, siis käskystä ilmaisua. Muutama ilta meni kun mietin millä saan koiran tarpeeksi innostumaan että haukkuisi, mutta yllättäen "saalisrätti" on se juttu mistä haukku irtoaa. Samoin olen opettanut ryömimistä muutamana iltana ja saanutkin Unnan jo etenemään pienen matkan. Tuntuu itsestäkin hyvältä että on vihdoista viimein saanut itsensä aktivoitua opettamaan koiraa.

Maanantain hakuharkat meni kohtalaisesti. Eka haku oli näkölähtö ja maalimies männyn takana raunion perällä, se meni hyvin. Toinen pisto oli lähellä olevassa roskakorissa, se meni tosi hyvin. Kolmas pisto oli lähellä oleva rengaskasa, umpipiilo siis, ja se oli hankala. En millään saanut koiralle selväksi että pitäisi mennä suoraan renkaita kohti, vaan Unna meni monet kerrat ohi ja haahuili luolat ja rauniot ympäriinsä. Lopulta maalimies antoi pienen äänivinkin ja koira saatiin kyllä oikeaan kohteeseen mutta aikansa kesti ennenkuin tajusi että missä se maalimies on. Haju oli selkeästi ja kiersi renkaita ympäri ja hyppäsi vierellä oleville kiville ja haisteli ilmaa, mutta ei millään meinannut ymmärtää että siellä renkaan sisällä se maalimies lymyää. Mutta loppujen lopuksi löytyi ja hyvä niin.