Unna on alkanut pelittään seuraamisessa hyvin. Jopa juoksuun siiirryttäessä pitää paikan hyvin eikä hakeudu kauemmaksi. Noudon opettelussakin näkyy valoa tunnelin päässä. Unna ottaa jo vapaaehtoisesti kapulan suuhun ja irrottaa vasta luvan saatua. Alku se on tämäkin ja tärkeä osa noutoa. Nyt vaan vahvistamaan tätä liikettä kesän aikana. Tänä kesänä on tarkoitus paneutua pk-tottikseen, niinpä en ole hakenut mihinkään kesän tokoryhmiin. Siitä huolimatta ajattelin osallistua kesäkuun alussa Jankkin järjestämään tokokokeeseen. Tarkoitus olisi hakea alokaspuolelta koulutustunnus TK1 ja tietenkin kisakokemusta tulevia koitoksia varten. Sinänsä ei tarvi paineita ottaa, vaikkei ykköstulos napsahdakaan, avoimen luokan kisoihin osallistuminen kun kuitenkin edellyttää noudon osaamista. Mutta kun nouto on hallussa, voidaan hyvin mennä sitten koettaan avointa luokkaa. Unnan myötä olen oppinut pitämään tokoilusta päivä päivältä enemmän. Nuo pienet onnistumiset auttaa aina jaksamaan eteenpäin.
Agility polkee paikallaan tällä hetkellä. Helppoja mölliratoja ja ykkösluokan ratoja Unna suorittaaa varmasti ja ihan mukavalla vireellä. Sen sijaan ohjausharjoitukset ja toistot tuottaa tuskaa. Unna ei kestä hinkkaamista ja menettää mielenkiintonsa muutaman epäonnistuneen ohjausyrityksen jälkeen. Toisaalta lappalainen on tunnollinen työmyyrä joka ei rimoja pudottele vaikka selkeästi joutuu työskentelemään kovemmin kuin suurin osa muista maksiluokan koirista. Unna on juna, hidas ja varma, se kulkee kun ei juuri tarvi vääntöja ja kääntöjä tehdä. Keinu sujui jo ihan hyvin ja menin ahneuksissani pilaamaan sen taas uudestaan. Oli niin kova polte päästä jo oikeisiin kisoihin, että lähdin vaan tekeen keinua itsekseni ilman apua. Muutaman kerran kun keinu pamahti kovaa niin Unna rupesi hyppimään keinulta pois. Ja voin kertoa että kyllä vitutti!! Mutta minkäs teet, taas aloitetaan alusta. Ja kisaamaan ei keinun takia päästä piitkään aikaan. Toisaalta odotan toiverikkaana kesän treenejä ulkokentällä, siellä kun vauhti todennäköisesti tulee enemmän kuin hallissa, niin ehkäpä Unna taas saa varmuutta ja vauhtia agiliitoon takaisin.
Toisen koiran hankinta on ollut mielessä pitkään. Tosin vuoden parin sisään vasta, haluan ensin yrittää saada Unnalla jotain tuloksia aikaan. Jossain vaiheessa oli mielessä bordercollie, onhan se toki toimintakyvltään ja viettiominaisuuksiltaan ihan muuta luokkaa kuin lapinkoira. Mutta en haluaisi jättää kesken tätä lapinkoiraprojektiakaan. Vaikka huipulle on matka kivisempi ja vaivalloisempi ja epätodennäköisempi, niin alan enemmän ja enemmän kallistua kuitenkin lappalaisen puoleen. Itseasiassa olen miettinyt, että jos löytäisi Unnalle sopivan sulhasen, niin voisikin pitää yhden pennuista itse. Mutta mistä mä löydän harrastavan kodin niille muille pennuille??
Olen kiinnittänyt viimeaikoina huomiota, että Unna on ikäänkuin tullut aikuiseen ikään (vasta nyt...). Se merkkailee lenkillä kuin uroskoirat, kuopii tarpeiden teon jälkeen ja nostaa vähän koipea. Lisäksi tutkii normaalia hanakammin muiden peräpäät, niin urosten kuin naaraittenkin. Ja viimeksi Saarun kanssa lenkillä ollessa rupesi ihan pokkana astumaan Saarua (Saaru ollut tähän asti selkeästi ylemmällä tasolla). Olisko nyt vasta tullut joku aikuistuminen kaksivuotiaana? Vai, sikaileeko tuo koira minulle....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti