Raunioilla

Keskiviikkona treenattiin metsän sijasta raunioilla. Unnan työskentely on tällä hetkellä epävarmaa. Kyllähän se haistaa ja paikallistaa maalimiehet mutta vähänkin vaativamman esteen ylitys on sille ylivoimaista. No eilen kuitenkin kaikki maalimiehet löytyi ei siinä mitään. Ensimmäinen oli kaivossa raunioiden perällä, kaivolle meneminen vaatii kävelyä kaltevalla sementtilaatalla ja siitä siirtyminen kaivon viereen. Unna ei uskaltanut siirtyä laatan reunalta kaivon viereen. Reppanalla tassut vapisi kun reunalla seisoi ja koira palkattiin suoraan siihen. Toinen maalimies oli palkkikasan alla, löytyi helposti samoin kuin viimeinen luolassa ollut maalimies. Elikkä nyt täytyy miettiä miten tästä jatkaa. Pidetäänkö pieni hengähdystauko kun treenejä on eri lajeista kolmet viikolla. Vai käynkö koiran kanssa nyt ahkerasti raunioilla kävelemässä ja totuttelemassa erilaisiin alustoihin. Jos vaan olisi mahdollisuus treenata pelkästään metsässä, se kyllä riittäisi meille.

Jäin seuraamaan hetkeksi seuraavan pidemmällä olevan ryhmän treenejä. Heillä olikin heti haastavammat olosuhteet kun treenien ajaksi sytytettiin heinäpaaleja ympärille savuamaan. Oli itse asiassa aika mielenkiintoinen huomio, kun Emmi totesi kun katseltiin savun leijailemista ilmassa, että samallalailla se meidän ihmisten haju leijailee ja leviää ympäristöön. Sitä on hankala kuvitella kun sitä hajua ei näe :) Mutta savu tuo oman haastavuutensa koiran etsimiseen ja olisi toisaalta kiva kokeilla, miten Unna työskentelisi savunhajussa.

Tänään kävin pitkästä aikaa tokoilemassa Kirstulassa HPPK:n treeneissä. Otin paikallamakuuta siten että Jilly oli Pian kanssa häiriönä (tosin melko kaukana ja palkkasin koiraa tottakai tarpeen mukaan). Jonkinverran otin myös liikkeestä seisomista ja seuraamista. Unnalle suurin häiriö oli viereisessä autossa haukkuvat koirat.

Tokoa ja käppänäkavereita

Lyhyt päivitys viikon varrelta. Perjantain agitreenit meni hyvin. Tehtiin jo suht pitkää tosin helppoa rataa. Unna varasteli pari kertaa lähdöissä, joten tähän täytyy puuttua jatkossa. Ja tietty myös palkata sitä odotteluvaihetta, eikä aina lähteä suoraan radalle. Minun ohjaukset vaatii vielä hiomista ja harjoittelua, mutta Unna osaa "lukea" minua niin hyvin, että heikoillakin ohjauksilla koira tulee varmasti kuin juna. Haukkuminen odotusaikana on vähentynyt huikeasti, radalla haukkuukin sitten enemmän ja vähemmän. Kelpo koira tuo lappalainen, siitä ei pääse mihinkään.

Tänään tiistai-tokossa harjoiteltiin käännöksiä oikealle ja vasemmalle. Alussa käännösharjoitukset tehtiin ilman koiraa ja sitten koiran kanssa. Sain myös hyviä apuja Unnan haukkumiseen joka on pahinta seuraamisessa (ei sitä pahemmin muissa liikkeissä ole). Kouluttajan mielestä haukkuminen on Unnan kohdalla opittu tapa josta luonnollisesti olisi hyvä päästä heti pois. Unna seurasi ihan hiljaa ja nätisti kun lykkäsin nakin kuonon eteen heti käskyn sanottuani. Ohjeeksi sain nyt tehdä lyhyitä vaihtelevia seuraamisia. Samoin palkkauksen ajoittamisessa täytyy olla tarkkana, ettei palkkaa vaan haukkumista. Muuten seuraamisesta tuli kiitosta, että suht pitkällä ollaan. Nyt vaan panostetaan tuohon haukun karsimiseen, niin kyllä siitä vielä hyvä tulee. Lisäksi tunnilla otettiin paikallaolo, liikkestä maahanmeno sekä tokoeste. Unna ei meinannu millään hiffata tokoesteen ylihyppäämistä, vaan kiersi sivulta pari kertaa. Tässä kun ei saa kädellä näyttää apuja ja estekin on erinäköinen kuin agilityssa.

Olen nyt itsekseni treenaillut liikkestä seisomista sekä paikalloloa. Nyt täytyy ottaa tehoviikko tuon seuraamisen suhteen ja yrittää karsia haukkua pois. Olen ihan innoissani tokoilusta. Nyt meillä on hyvä opettaja joka osaa antaa ohjeita olemassaoleviin ongelmiin sekä joka kerta vinkkejä millä elävöittää tokotreenejä. Ai niin, paikallaolossa Unna makaa "ei ryhdikkäästi" lonkka-asennossa. Tähän sain vinkin, että kun maahankäskettäessä ohjasinkin kädellä koiran makaamaan, niin asennosta tuli ryhdikkäämpi. Täytyy treenailla tätäkin.

Unnalla on viime aikoina riittänyt käppänäkavereita. Sunnuntaina lenkkikavereina olivat Sannan Milo ja Kamu ja Tiinan Leevi. Tänään treenien jälkeen vuorostaan Milo ja Ailan Alma. Kaikki muut käppänävärit on lenkkikavereista ollut edustettuina paitsi pippuri-suola.

Unnan ja Misun iltapaini

Joskus "isosiskon" rooli vaatii pitkää pinnaa

Tokoilua

Eilen oli eka tokokerta uudessa alo-avoryhmässä. Paikalla meitä oli neljä koirakkoa. Tunnilla käytiin läpi mm. luoksepäästävyyttä, kontaktia/seuraamista, liikkeestä seisomista sekä paikallaoloa ja lopuksi luoksetulo. Liikkeestä seisominen on meillä huonoiten hallussa mutta siihen sain taas hyviä treeniohjeita. Tämä on jostain syystä sellainen liike, mihin saan joka ohjaajalta erilaiset ohjeet harjoitella :) Mutta onhan vara valita se meille parhaiten sopiva treeni. Tunnilla tuli siis paljon asiaa ja yritin epätoivoisesti painaa mieleen kouluttajan vinkkejä siitä miten lähteä kehittämään/vaikeuttamaan eri liikkeitä jatkossa.

Loppuliikkeenä oli luoksetulo jossa kouluttaja piti koiraa kiinni ja minä kävelin kauemmas ja kutsuin koiran luokse. Sain noottia siitä, että Unna piippaa/haukkuu odotellessa. Sanoin, että sehän se meidän ongelma onkin, varsinkin seuraamisessa koira komentaa koko ajan. Lupasi katsoa seuraamisen seuraavalla kerralla ja mitä siinä olisi korjattavaa, että koira olisi hiljaa. Tähän ongelmaan kun pitäisi pureutua nyt heti, ettei se jää koiralle tavaksi. Olin tosi tyytyväinen tähän treeniin ja tokoinnostus sen kuin kasvaa vaan :)

Epiksissä turistina

Varsin tyytyväinen olen Unnan perjantain agitreeneihin. Treenattiin pientä rataa hyppyjen ja putken avulla ja ihan lopuksi otettiin vielä radan loppuun kepit. Yllättävän hyvin koira tottelee minun ohjauksia (vaikka ne ei kyllä kummoisia olekaan). Lisäksi sai itsenäisesti harjoitella pussia ja keinua. Pussi meni hyvin mutta keinu arastuttaa vielä aika paljon. Iso plussa Unnalle siitä, että kentällä haukkuminen on vähentynyt. Ilta oli sen verran kuuma, että hyppyytin koiraa minikorkeuksilla.

Maanantaina oltiin Riksussa epiksissä Sannan ja Milon seurana. Unna oli turistikoirana ja opettelmassa käytöstapoja. Siinä koiria lenkittäessä tulikin puheeksi, kuinka Unna ei ollenkaan härnäile Miloa vanhaan tapaan. Onko lappalaisesta tullut jo lady vai lämmin iltako se hillitsi suurimpia härkkimisiä. Milo harmittavasti rymisteli keinun loppupään kilpailevien radalla ja taisi saada pienen keinukammon, mutta mölliradalta sen sijaan irtosi voitto. Hyvä Milo, jatkoit epiksien hyvää tulosputkea. Kohta sitten vaan oikeasti kisaamaan.

Ookko mun kaa?

Tämä kissa se osaa rentoutua

Aina yhtä nautinnollinen ilme naamalla...

Tämä kuva ei ole lavastus

Vaan tämä on todiste koirien hämmästyttävästä kyvystä erotella ruuan seasta heille kelpaamattomat ainekset. Unna ei jostain syystä tykkää mustikoista mutta kun niitä meillä tällä hetkellä jatkuvasti on tarjolla, olen lisännyt mustikoita kasvissoseen sekaan. Tänään en kunnolla murskannut marjoja vaan osa jäi kokonaisiksi. Ta daa, ja kokonaiset mustikat oli eroteltu kasvisose-jauhettu porsaansydänseoksesta täysin erilleen. Kun ei tuo mustikka edes ole erityisen vahvasti maistuva marja, niin ihmettelen kovin, miten se oli lappalaista niin kovin häirinnyt, ettei ollut voinut muun mössön kanssa sitä syödä.

Överiksi meni

Meikäläisen marjastukset. Mustikoita on nyt metsät väärällään ja mulla on pakonomainen tarve käydä niitä joka päivä keräämässä :) Maanantaina olin jopa hyvin ärtyisä kun en päässyt metsään marjaan vaan päivä meni kaupungilla asioita hoidellessa.Musta vaan tulee niin helposti addikti :) No, ensi viikolla palaan töihin ja pääsen vierottumaan marjanpoiminnasta.

Mistä näitä mustikoita oikein tulee

Sunnuntaina tehtiin pitkä lenkki Aulangolla Sannan ja koirien kanssa.


Kamuskin tassuja alkoi loppumatkasta painaa pitkä taival ja pääsi hetkeksi Sannan syliin huilimaan.

Tämä kuva ei ole jänkhältä vaan Aulangon metsäpolun varrelta.

Tänään oli helteiset rauniotreenit. Unnan osalta treenit ei mennyt hyvin, mutta ei se helteestä johtunut vaan lappalaisen peruspehmeydestä. Maalimies oli raunioiden vasemmalla rinteessä roskiksessa, piilossa jossa Unna on kyllä onnistuneesti aikaisemmin käynyt. Eka lähetyksen jälkeen koira kierteli raunion ympäri ja tsekkasi vanhat piilot. Hermo meni lähes heti mikä ilmeni piippauksena ja pienenä haukuntana. Toisen (tai ehkä kolmannen) lähetyksen jälkeen sai hajun ja meni oikeaan suuntaan, mutta homma kaatui liian vaikeasti (siis Unnalle) ylitettävään kiviesteeseen. Maalimies olikin tällä kertaa kiertänyt piilolle ja koira ei päässyt menemään suoraa hajuvanaa pitkin. Yritimme senjälkeen lähettää koiran reitiltä, mistä maalimies oli piilolle mennyt. Koira lähti hakemaan mutta, epävarmana lopetti etsimisen kesken. Tämän jälkeen mentiin yhdessä piilolle ja jos tästä pistosta nyt jotain positiivista haluaa nähdä, niin Unna kuitenkin tuli piilolle kivenmurikoiden yli kun olin lähellä tukena. Toinen ja viimeinen pisto oli maassa oleva rengaskaivo ja se löytyi hyvin ja heti. Homma kaatui siis lappalaisen perusarkuuteen epämiellyttäviä taikka hieman haastavampia alustoja/esteitä kohtaan. Hmm.. nyt vaan mietintään, miten sitä rohkeutta saisi kehitettyä lappalaiselle lisää.

Pikku riiviö

Pakko myöntää, että pikku kisu eli Misu on varsinainen riiviö. Se härnää vuoron perään niin minua kuin Viirua ja Unnaakin. Unnan kanssa ovat jo hyvät kaverukset ja nuhjaavat keskenään monta kertaa päivässä. Misulla on tapana tulla aamulla minun kaulan päälle nukkumaan taikka jos makaan sohvalla, niin hyppää viereen kehräämään. Ihana kissa kertakaikkiaan!

Riiviö huomasi yksi päivä osaavansa kiivetä parvekkeen kaiteelle.

Ja nyt pedin virkaa hoitivat parvekekukat

Viirua pidettiin aikaisemmin kissana joka syö pelkästään nappuloita. Mutta kateus se on paras lääke kissankin ruokahaluun ;)

Sohvanvaltaaja numero 2