Unna herkuttelee
Sitten lyhyt kertaus kuluneesta viikosta. Viime viikonloppuna oltiin Hauholla mökkeilemässä, mukana olivat myös käppänät Milo ja Leevi emäntineen. Onneksi sää oli selkeä eikä satanut joten koko viikonloppu pystyttiin omistautumaan koirien aktivointiin. Sanotaan että maalaisilma on terveellistä, mutta liekö johtunut perjantai-iltaisesta nuotion äärellä istumisesta (häkämyrkytys...) mutta lauantaiaamuna heräsin jyskyttävään päänsärkyyn ja paikallinen kissa oli yön aikana käynyt asioimassa minun suussani, ainakin maku mikä leijui suussa oli jotain kaameaa ja luultavasti hajukin. Ehkäpä tervapastillishoteillakin oli asian kanssa jotain tekemistä... Mutta mitäpä pienistä säryistä, aamukymmeneltä raahauduttiin koirien kanssa tekemään etsintäharjoituksia. Unnalle ja Leeville tehtiin helppoja näkölähtöjä ja Milolle vanhalle konkarille jo haastavampaa etsintäharjoitusta. Siinä harjoitusten lomassa meni tietysti suunnat vähän sekaisin ja mökille palattiin sitten suunniteltua pidemmän reitin kautta. Unnalle tein myös muutaman makkararuudun ja ennenkaikkea koirat saivat nauttia vapaanaolosta ja kirmailusta. En ole pitkään aikaan nauranut niin paljon kuin viikonlopun aikana, ikääkin tuli siis pidennettyä monella vuodella. Kiitos Hämeenlinnan etsintäosaston johtajalle viikonlopun aktiiviteeteista ja kiitokset myös Tiinalle hauskasta seurasta.
Keskiviikkona oli pentukurssin toinen kerta, tälläkin kertaa paikkana oli kaupunginpuiston laululava. Tunnin aiheena oli kontakti, istu, maahan, sivulle-komennot ja lopuksi luoksetulo. Tunti meni Unnalta ihan hyvin ja sain myös sivulletulon onnistumaan erinomaisesti. Tosin teetin (näin jälkikäteen ajateltuna) Unnalla liikaa eri juttuja tunnin aikana, lievää kyllästymistä oli havaittavissa. Tunnin lopuksi otettiin iloinen luoksetulo jossa koiraa pidetään kiinni ja ohjaaja juoksee eteenpäin samalla koiraa nimeltä kutsuen ja hetken päästä koira päästetään irti ohjaajan perään. Huoh, Unna tempaisi oikealta puolelta ohi niin että viuhahdus vaan kävi ja teki siellä minun edessä pari kunniakierrosta, tuli kuitenkin toki loppujen lopuksi luokse eikä lähtenyt haahuileen pidemmälle. Perhanan lappalainen minkä teki, luoksetulo kun oli Onninkin kanssa varsinaine akilleen kantapää :)
Lappalainen naatiskelee
1 kommentti:
Paljon Onnea ihanaiselle Unnalle! :)
Lähetä kommentti