Unna on viime aikoina ollut oikukas. Nöyrästä, tottelevaisesta ja rauhallisesta lappalaisesta ei ole näkynyt hännän tupsuakaan, sen sijaan meille on muuttanut pörhistelevä, keskittymiskyvytön ja kaikesta muusta paitsi omistajasta kiinnostunut karvapöksy. Ruokakaan ei ole kelvannut koko viikolla. Onko juoksut tulollaan vai käykö lappalainen murkkuiän angstisia tunnekuohuja läpi, tiedä häntä. Valitinko joskus, että koirani on liian rauhallinen... no sitä saa mitä tilaa ;)
Keskiviikon rauniotreenit meni nappiin. Unna lähetetettiin "uuteen" paikkaan elikkä raunioiden vasemmalle puolelle ylös roskikseen. Löysi hienosti maalimiehen vaikka haju leijaili hämäävästi luolaan, mutta meni ilman apuja lopulta oikeaan osoitteeseen. Toinen pisto tuotti vaikeuksia koska maalimies oli betonikaivossa ja Unna meni ja pyöri koko ajan kyllä oikealla paikalla ja työskenteli hienosti, ei vaan millään meinannut osata kohdistaa mistä haju tulee. Tälle pistolle jouduin lähettämään pari kertaa uudestaan. Kolmas pisto löytyi ihan suorilta, maalimies oli palkkien alla piilossa. Hyvä juttu, että loppuun saatiin helppo pisto. Mutta tyytyväinen olen, ei jäänyt lähdössä kertaakaan jumitteleen viereen.
Torstaina tottisteltiin Kirstulassa. Unna ei keskittynyt, kentän hajut ja toiset koirat vei jatkuvasti huomion. Uutena asiana otettiin eteenlähetys mikä onkin kiva liike sekä ohjaajalle että koiralle kaiken tylsän seuraa-istu-maahan-sivulle jälkeen.
Tänään treenattiin Piian kanssa kettiksiä. Tynnyrisilta ja keinu meni tosi hyvin. Tikkaat ja putki surkeasti. Viime kerralla tippui tikkailta ja siitä oli jäänyt peikkoja. Jostain syystä putki oli vastenmielinen, vaikka viimeksi se meni Unnalta tosi mallikkaasti. Pituushyppyä yritettiin myös huonolla tuoloksella. Pöydälle onneksi saatiin meneen kivasti ja siihen olikin hyvä lopettaa. Liian helppoahan tämä olisikin ollut jos olisi suorittanut esteet tosta vaan ;) Unna kirmaili lelu suussa pitkin kenttää eikä meinannut tulla luokse millään, siis todella haistapaska käytöstä.... Lopuksi otin eteenlähetyksiä. Olen yrittänyt opettaa epätoivoisesti opettaa Unnaa pitämään esinettä suussa (noutoa varten). Hankalaa on.
2 kommenttia:
Onneks Unnakaan ei aina käyttäydy mallikelpoisesti *avoimesti tyytyväinen* :) :)
Olen samaa mieltä Sannan kanssa:))
Unnallakin ruokahaluttomuutta, sitä on liikkeellä:-D
Lähetä kommentti