keskiviikko 26. elokuuta 2009

Tokoa, hakua ja jättiluu

Tiistaina tuli touhuttua kaikenlaista ja kaiken kiireen keskellä leivottua vielä pullaakin :) Suoraan töistä mentiin siis tokoilemaan. Nyt uusina asioina katsottiin seuraamista sekä siinä nopeuden vaihtoa ja luoksetulon loppuasentoa sekä nopeaa luoksetuloa. Itsekseen sai harjoitella tokoestettä, jonka sain nyt onnistumaan Unnallakin. Lisäksi otin luppoaikana paikallamakuuta kun häiriötä siinä ympärillä oli "ilmaiseksi" saatavana. Tämän lisäksi tunnilla otettiin sivullaoloa häiriönalaisena ja paikallamakuu. Ehkä jotain muutakin vielä, en enää niin tarkkaan muista.

Joskus on jännä huomata, kuinka sokea itse on joillekin asioille. Esim. seuraamisessa kun siirryin juoksusta kävelyyn, niin kävelin tosi hidastetusti. Sitten kun ohjaaja tästä minulle huomautti, niin mä tajusin, että mä teen niin aina. En tiedä miksi, mutta silloin mä sen vasta tajusin, kun siitä mulle huomautettiin. Nyt asia on päivänselvä, enkä enää niin tee, mutta ilman ulkopuolisen huomautusta mä olisin tahkonnut nopeudenvaihtoja samalla tavoin maailman tappiin asti ;)
Tänään oltiin Hauholla hakutreeneissä. Ville oli mukana ja käski minutkin alussa tottistelemaan Unnan kanssa. En ollut kyllä yhtään varautunut tokoilemaan mutta räpelsin siinä kentällä sitten sen mitä osasin. Hämmästyttävää oli se, että Unna seurasi kaksi kertaa pisintä pätkää ikinä ja vielä haukkumatta. Toisella kertaa ilman hihnaa. Ainoastaan muutaman kerran palkkaus koko seuraamisen aikana. Harmittaa kun itse on niin tumpelo ohjaaja eikä ole kokemusta tokoilusta miltään saralta. No, Unna on hyvä harjoittelukappale. Se antaa ohjaajan monet virheet anteeksi :) Lopuksi vielä metsässä hakutreenit joista ensimmäinen pisto taisi olla edestä pako ja loput kolme (vai neljä? muisti pätkii ja mitään en oo ottanut) "konstatreeniä". Unna oli ihan puhki treenien jälkeen. Konstatreeniä on tiedossa jatkossakin ja tarkoituksena nostaa koiran viettiä.
Lempimuonakin oli käynyt tuomassa treenien aikana ruokalähetyksen. Unna sai ajanvieteluuksi naudan jättiluun. Sitä on loppuilta innolla nälvätty ja kissoilla ei ole ollut mitään asiaa luun lähelle.


Tämäkö muka luu? Tämäkö muka luu???
Tää on kuulkaas kunnon luu....
Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin, niin lämpimänä vasten oot sä mun kylkeäin....

Ei kommentteja: