tiistai 2. maaliskuuta 2010

Viikon ainoat treenit

Eilinen agitreeni oli yhdistetty edellisellä tunnilla treenaavan porukan kanssa. Marjo piti kilpailunomaisen treenin, vähän niin kuin mölliagilityn. Radalla oli 19 estettä, rataan tutustumisaika oli 5 min eikä koiraa saanut palkata radalla. Ja oli siinä vähän kilpailunomaista jännitystäkin, kun vieraan porukan edessä piti mennä rataa suorittamaan. Kaikki teki radan kaksi kertaa. Ekalla kertaa meillä olisi tullut hylly kun aan alastulon jälkeen Unna lähti kiipeämään aata takaisin ylös eikä mennut putkeen. Toisella kertaa tehtiin virheetön rata paitsi jos ei lasketa aan alastuloa, missä Unnaa häiritsi edelliselle koiralle tehty kontaktireeni. Nuuskutteli meinaan mattoa pienen tovin ennen putkeen menoa :) Mutta positiivista oli, että muistin radan kaikki esteet ja Unna haki kepeille tosi hyvin molemmilla kerroilla. Kun vaan saatais se keinu kuntoon, niin voitais alkaa jo kokemuksen vuoksi starttailla ihan aikuisten oikeasti.

Loppuviikko onkin treenivapaa. Toko on tauolla ja uudet ryhmät alkaa ensi viikolla. Hyvinkään agitreenit on peruttu kisojen vuoksi. Ja sunnuntain tottistreeneihin en taida päästä, edellisillan juhlinnan jälkeen ei taida rattiin olla asiaa vielä puolenpäivän aikaan.

Ei kommentteja: