sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Katsaus viikon tapahtumiin

Maanantain agitreeneistä mulla ei ole enää tarkkaa muistikuvaa. Tehtiin kuitenkin rataa jossa oli ohjauksellisesti yksi hyvin haastava kohta, tätä kohtaa sitten luonnollisesti hinkattiin useampaan otteeseen. Lopuksi otettiin keinua ja luonnollisesti täysin erilailla mitä olin Erjan tunnilla lauantaina ottanut. Nyt keinua ei kallistettu ollenkaan, vaan Unnan piti mennä reippaasti reilusti yli keskikohdan jonka jälkeen nostin koiran pois. Alkaa hieman turhauttamaan, kun keinutreenit poikkeaa niin suuresti riippuen, kenen tunnilla sitten satun olemaankaan. Keinukammoa ei Unnalla kuitenkaan enää ole. Ongelma (ja huom, tätä ei kaikki opet katso ongelmaksi) kait enää lähinnä on, että koira menee maate keinun kallistuessa. Anyway, ihan kelpo maanantaitreenit.



Tiistaina otettiin tokossa paikkamakuun lisäksi ruutua ja kaukokäskyjä. Kaukot onnistui hyvin, tosin ei vielä viralliselta etäisyydeltä, mutta kuitenkin. Ruututreeni meni myös hyvin. Halli on vain kovin pieni treenitila varsinkin, kun toinen ryhmä treenaa samaan aikaan meidän kanssa. Niinpä ei juuri pystynyt mitään tekemään kun odotti omaa vuoroaan. Onneksi kohta pääsee ulkokentälle, missä on tilaa tehdä vaikka mitä.



Viikonloppuna oli agitreenit myös sunnuntaina lauantain lisäksi. Lauantaina tehtiin muutaman esteen pätkiä, lähinnä ohjausta treenaten. Tänään sen sijaan tehtiin ykkösluokan rata, oli oikein mukava kokeilla, kuinka lähellä kisavalmiutta ollaan. Ehdin suorittaa radan kaksi kertaa. Eka kerralla olisi tullut hylly kun Unna putken jälkeen ryntäsikin suoraan edessä olevalla pituudelle eikä vähän sivummalla oleville kepeille. Toka kerralla sain tuon virheen korjattua ja saatiin tehtyä nollarata. Treenit oli poikkeuksellisesti Riman hallissa ja kun tilaa oli kerrankin juosta, niin tuli sitä lappalaiseenkin vauhtia ihan eri tapaa. Vaikkakin, kun katselee kahden muun ryhmässä olevan bortsun vauhtia, niin aina tulee huonommuuden tunne, että ollaan tosi hitaita.



Agitreenien jälkeen menin vielä tottistelemaan Hauholle. Meni tosi huonosti. Unna ei seurannut ollenkaan. Onhan sillä vahvasti valeraskaus päällä ja on lenkilläkin tosi apaattinen, mutta siitä huolimatta erittäin huonoa seuraamista (ei ollut edes mukana kulkemista). Ei huvita yhtää osallistua viikon päästä oleviin bh-kokeisiin, mutta otetaan sitten vaikka maksettuna harjoituksena. Yritän vielä elätellä pientä toivonkipinää, että tuo seuraaminen palautuisi Unnan omalle vakiotasolle, mutta

Ei kommentteja: