Alkuviikon loskapaska vaihtuikin sitten kunnon pakkaskeliin. Lauantain osalta oli metsätreenit peruttu, mutta päivällä treenattiinkin sensijaan tyttöporukalla Kirstulan kentällä. Alkuun otettiin ilmaisua ja se sujui Unnalta ihan hyvin. Näytin Piialle millä mallilla seuraaminen on, ja sekin sujui hyvin. Nyt vaan lisää seuraustreeniä kotosalla, kyllä se siitä joskus aukeaa lappalaisellekin. Lopuksi kokeiltiin ketteryysesteitä. Unnan osalta otin ainoastaan liikkuvaa tynnyrisiltaa (mikä ei tosin liikkunut pakkasen vuoksi). Koska Unna on epäluuloinen kaikkea "uutta kohtaan" ja pehmeänä koirana alkaa helposti karttamaan epämieluisia kokemuksia, aloitettiin tynnyrisillan opetus ihan alkeista, elikkä lankku pois esteeltä ja maahan ja lankulle laitettiin koko matkalle makkaranpaloja. Lopuksi nostettiin lankku tynnyreiden päälle ja yllätys yllätys, sainkin houkuteltua koiran hyppäämään lankulle. Unna on vaikea saada hyppäämään yhtään mihinkään, joten olin erittäin tyytyväinen pikku lappalaiseen. Kait ne loputkin ketteryysesteet opitaan pikkuhiljaa, tämänpäiväinen onnistuminen loi taas uskoa tulevaan. Hiljaa hyvä tulee sanoo vanha sananlaskukin.
Unnalle on tullut harmittava tapa haukkua lenkillä vastaantulevia koiria. Vaikka haukku ei jää päälle (eikä haavaa tee), niin itseä se ottaa päähän. Täytyy alkaa pohtia taktiikkaa, millä saan tämän ikävän tavan karsittua.
Juoksutkin on jo ohi, ne olikin ihan pikku pikku sellaiset, kestikö peräti viikon. Milo oli kyllä perjantai-illan lenkillä erittäinkin kiinnostunut Unnasta. Unna ei ymmärtänyt ollenkan Milon vokotteluyrityksiä, yritti vaan houkutella kepin kanssa hippasille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti