perjantai 5. kesäkuuta 2009
Agia ja vesisadetta
Vettä on ropistellut eilisestä saakka ja vettä tuli reippaasti agiharkoissakin. Nyt päästiin tosin kerrankin treenaamaan ilman ylimääräistä häiriötä, kun vapaavuorolaiset lähtivät heti meidän treenien alussa pois. Uusina esteinä oli tällä kertaa muuri ja pituus. Lisäksi harjoiteltiin ohjausta kolmen sivuttain vierekkäin olevan aidan välistä, ns siksak ohjausta. Lisäksi omatoimisesti saatiin harjoitella putkea, aata, rengasta ja keppejä. Rengas meni jo sujuvammin viime kertaan verrattuna. Aan alastulossa en saanut Unnaa pysähtymään kontaktille, siihen täytyy jatkossa keskittyä. Kepit meni hyvin siihen asti, kunnes yritin ohjausta toiselta puolelta, se ei nimittäin onnistunut tällä kertaa lainkaan. Pituus meni hyvin ja toivottavasti tästä on apua myöhemmin ketteryysesteiden pituudessa, vaikkakin se on hieman erinäköinen, niin sama estehän se on. Unna haukkui lähes koko treenien ajan, osaltaan se kiihtyy ja osaltaan komentaa, toivottavasti ei kuitenkaan stressaannu. Ensi kerralla vien sen autoon rauhoittumaan jos sama räksytys jatkuu. Mutta muuten olen tosi tyytyväinen lappalaisen agitreeneihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti