Kuinka nopeasti aika loppujen lopuksi kulkee. Toukokuussa aloitettu alkeiskurssi on nyt sitten ohi. Eka treeneissä Unna karkasi Lulun kanssa temmeltämään pitkin Kirstulan kenttää, vika treeneissä koira kulki vapaana sivulla ohi radalla harjoittelevien häiriökoirien. Jotain on siis opittu ja yhteistyö on ainakin kesän aikana kehittynyt. Unnan kanssa on ollut helppo treenata ja ehkä me lappalaiset vaan sovitaan yhteen kuin paita ja peppu.Ohjaajana en ole kaksinen ja siinä tulen tarvitsemaan treeniä vielä pitkään, mutta lappalainen antaa anteeksi kömpelön ohjauksen ja menee sinne minne käsketään, välillä haukulla ikäänkuin varmistaen, että homma on hanskassa, ole huoleti.
Sanotaan, että lapinkoira ei ole kunnianhimoisen ihmisen koira. Lapinkoiraa ei näy agilityn sm- saatikka mm-kisoissa, sitä ei juurikaan näy tokon erikoisvoittajaluokassa saatikka pk-kokeissa. Tämä ei silti tee lappalaisesta huonompiarvoista koiraa ollenkaan. Lappalaisen viisaus kun piileekin siinä, että se on nöyrä perheenjäsen joka osaa lukea perheenjäseniään kuin avointa kirjaa. Lappalainen ei mene treeneissä höyry korvista nousten ja kuola suusta lentäen, se menee vakaasti ja harkistusti, emäntäänsä tarkasti seuraten. Mutta on lappalainen kierokin kuin korkkiruuvi. Se voi vedättää emäntäänsä 5-0 esittäen olevansa herkkä ja pehmeä koira joka saa traumoja ilman jatkuvaa nakkibaarin tarjoilua.
Go Unna go, sinussa on mahiksia vaikka mihin!! Harmi, että emäntä on tumpelo joka omaa kaksi vasenta jalkaa ja keskelle kämmentä valahtaneet peukalot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti