Lauantaina meitä oli suurella agikentällä vain kaksi koirakkoa, joten treenata olisi voinut vaikka koko tunnin aktiivisesti jos vaan koira olisi jaksanut. Mutta Unnan kanssa täytyy olla tarkkana, ettei väsytä ja kyllästytä sitä heti alkuun liialla treenailulla, lappalaisen työmoottori kun ei ole ihan samaa luokkaa kuin malikoilla tai bortsuilla.
Hyppyradalla harjoiteltiin valssausta ja persjättöä. Valssaukset sujuu hyvin, mähän ihan luonnostaan tarjoan valssia ihan joka paikkaan vaikkei tarve olisikaan. Persjätön sain onnistumaan mutta sen verran se vaati multa keskittymistä, että koira ei kulkenut sujuvasti radalla vaan vauhti pysähteli. Mutta hitto vie, mä sain persjätön onnistumaan, se on jo jotain se! Lisäksi otettiin yksittäisenä esteenä keinua. Unna oli ihmeen rohkealla päällä, vaikka kerran rymistelikin keinusta alas kun ei ehditty ihan mukaan sitä auttamaan. Rymistelyn jälkeen menokin meni varovaisemmaksi, mutta mitään pelkotiloja ja ahdistuksia ei jäänyt. Keinu on tällä hetkellä kyllä meidän hankalin este, sitä joudutaan hinkkaamaan vielä monet monituiset kerrat. Lopuksi otettiin eteenlähetystä kolmen hypyn kanssa,Mimmi palkkaamassa radan lopussa lelulla. Lelu on kyllä ehdottomasti saanut Unnaan liikettä, eteenlähetyksissä ei ollut nyt mitään ongelmia, vaikka minä en liikkunut ollenkaan koiran perässä. En treenannut koko tuntia, koira tuntui väsyneeltä ja eteenlähetyksiin oli hyvä lopettaa.
Sunnuntaina käytiin hakutreeneissä. Unnalle konstatreeniä, mutta ei se vietti sillä nouse kunnolla edelleenkään. Ei taida lappalaisesta hakukoiraa tulla, mutta onhan meillä onneksi noita muitakin harrastuksia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti