Seuraaminen ontuu pahasti tällä hetkellä. Pitkään on jo ottanut pattiin tuo jätättäminen varsinkin juoksuun siirryttäessä. Asiaa ei auta yhtään, että hermo meni maanantai-iltana huonosta seuraamisesta ja tiuskin ja äyskin siihen malliin, että koiralle meni lopullinenkin into seuraamiseen. Nyt on palattu askel taaksepäin ja huoh...ehkä tästä vielä joskus noustaan.
Tokotreeneissä seuraaminen sujui kuitenkin vapaana ihan ok, ei täydellisesti mutta ei huonosti. Tokohyppy saatiin nyt eka kerran onnistumaan, Unna ei jäänyt kertaakaan käskyn jälkeen viereen istumaan. Olen alkanut käyttämään ennen hyppyä virittelysanaa " nyt hypätään" ja se tuntuu auttavan. Nyt opeteltiin uutena asiana tunnarikapuloita ja se olikin Unnan mielestä jess juttu. Unnalle tehtiin ihan alkeisharjoitus hieromalla kapulaa ensin kädessä, sitten koira jätettiin istumaan ja näytettiin kapula ja vietiin se koiran nähden piiloon. Sitten käskysana ja koira lähetettiin piilolle. Hyvin hokasi lappalainen mitä oli tarkoitus tehdä ja nappasi kapulan suuhunsa. Illalla piilottelin Unnalle vielä pihalla kapulaa ja se haki sitä ihan into piukkana. Tämä teki hyvää meille molemmille. Nyt on kiva kun on joku älyttömän kiva juttu mitä treenata aina lopuksi, siitä jää molemmille hyvä mieli.
Tunnin lopuksi otettiin luoksetuloa ja Unna tuli vauhdilla....ja haukkuen koko ajan.... ja kello kymmenen asentoon :) Taidan alkaa tokotreeneissä käyttämään luoksetulossa "sivulle" käskyä, lappalainen kun niin herkästi tarjoaa tuota sivulletuloa. Ja tuosta asennosta saisi kokeessa varmaan nolla pistettä ;) Mutta kiva että vauhtia riitti enkä siitä haukustakaan nyt niin huolissani ole (ainakaan vielä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti