tiistai 28. heinäkuuta 2009

Kadonneen treeni-innon metsästystä

Tänään aloitettiin toko Janakkalan koirakerhossa. Ryhmä on todellakin osaavampi kuin me, saatiin nimittäin peruutuspaikka jota mainostettiin alo/avo ryhmänä, mutta nettisivuilta sitten huomasinkin, että tämähän on avo-voi ryhmä. Ryhmässä on ollut nyt kesän aikana vähän väkeä, joten saan hengailla siellä mukana ja opetella omaan tahtiin omia juttujani. Ohjaaja Anne Vaskio on hyvä kouluttaja ja nyt eka treenin jälkeen alan tosissani opetella noutoa, liikkestä seisomista sekä kaukokäskyjä istu ja maahan. Oikeastaan, se mikä tässä on tärkeintä, on kadonneen motivaation uudelleenlöytyminen. Pitkästä aikaa treenaus tuntuu taas kivalta. Niin siitä noudon opettelusta, Annen mielestä noudon perusidea on se, että koira pitää esinettä suussa (siis se vaikein osuus). Paimenkoirille noudon opettelu on usein hankalaa ja sitä olisi pitänyt treenata jo pennusta lähtien. Nytpä siis kärsivällisesti kurotaan puuttuva harjoittelu ja aletaan treenaan esineen pitämistä suussa. Tulipa mieleeni, että vois käydä joku kerta seuraamassa myös alo-ryhmän treenejä ja ottaa sieltäkin jotain harjotteita mukaan treeneihin. Alokasluokka kun on kuitenkin se meidän oikea luokka.

Allaolevat kuvat on otettu Oskun uudella kameralla.


On ruoho hyvää kun yksin syö...


Onko ihan pakko nousta ylös....

Viiru on Misun terrorismin kohteena

Ei kommentteja: