perjantai 24. heinäkuuta 2009

Ei se kotona hauku

Nimittäin lappalainen, mutta treeneissä haukkua lossottaa sitten sitäkin enemmän. Tänäänkin agitreeneissä haukkua piisasi koko ajan kun kentällä oltiin. Ei se paikoillaan ollessa niinkään hauku,mutta kun lähdetään liikkeelle alkaa suu käymään ja haukku raikaa. Rataa tehdessä koira vastaa aina haukulla kun minä sanon tulevan esteen nimen.

Treenattiin pientä rataa, kaksi hyppyä peräkkäin, putki ja kepit. Se meni kerrassaan erinomaisesti Unnan osalta. Erityisesti kepeille tulo oli hieno ja suoritti kepit lähes itsenäisesti pujottelemalla. Treenasin keppejä myös itsekseni ja ohjaaminen keppien vasemmalta puolelta tuotti todella paljon vaikeuksia. Koira ei meinannut älytä mennä oikeasta välistä sitten millään. Onneksi sain jossain vaiheessa onnistuneen suorituksen, että pystyin lopettamaan "vaikealta puolelta" treenailun siihen. Otettiin myös keinua, Unna epäröi viime kertaa enemmän keinun keskivaiheilla. Tuli kuitenkin mielellään aina keinulle uudestaa, että toistoa vaan keinun osalle ja paljon. Puomia ja a-estettä otin myös muutaman kerran, ne meni ok. Hyvät treenit siis tänä iltana.


Oltiin eilen vaihteeksi mustikassa Unnan kanssa. Tässä kuvassa Unnan erikoinen istumis-makaamis-sekoitteinen asento.
Pikkukissankin teki kovasti mieli parvekkeen kaitelle.

Ei kommentteja: