Eilen saatiinkin Unnan kanssa ihan yksityisopetusta tokossa, kun muita ei tullut paikalle. Aloitettiin paikkamakuulla ja kävin pari kertaa makuun aikana piilossa. Viereen palatessa palkkasin viiveellä ja tällä kertaa Unna pysyi maassa. Paikkamakuu meni siis hienosti. Nyt kun oltiin ainoina paikalla, pyysinkin Erjaa katsomaan ja neuvomaan tokohyppyä, Unna kun jumittuu minun viereen eikä hyppää. Erja hoiteli targettia ja näin saatiinkin Unna hyppimään ihan mallikkaasti useita kertoja. Ja sitten Erja huomasi myös yhden asian, mikä aiheuttaa tätä jumitteluongelmaa. Unna kun oli perusasennossa koko ajan kun seuraavaa harjoitetta ohjeistettiin, niin sen jälkeen ei liikkunut mihinkään käskyn jälkeen, elikkä koira pitää selkeästi vapauttaa muun pulinan ajaksi ja käskyttää ainoastaan kun tehdään. Unna ilmeisesti luulee, että on väärin hypätä kun välillä harjoitteen aikana pidetään pitkän aikaa sivulla. Ja tämän jälkeen homma pelitti. Ne on pienistä asioista monesti kiinni nuo onnistumiset.
Lisäksi tehtiin seuraamista ja tässäkin saatiin korjattua pienellä asialla tuo haukkuminen. Unna siis usein haukkuu kun siirrytään kävelystä juoksuun ja tämä asia saatiin korjattua kun sanon "seuraa" käskyn rauhallisemmalla äänellä. Mä varmaan normisti kiekasen sen seuraa-käskyn niin intopiukassa että koirakin on heti ihan täpinöissään ja haukkuu. Täytyy taas kehua tuota Erjaa, kuinka sillä aina tuntuu löytyvän ratkaisu ongelmaa kuin ongelmaan.
Uusina asioina opeteltiin kaukokäskyjä ja ruutua. Kaukokäskyjä olen jo jonkin verran treenaillutkin, mutta nyt tuli ohjeeksi treenata lyhyemmältä matkalta ja selkeyttää käsimerkkiä istu ja maahan-käskyissä siten, että käytän joko molempia käsiä taikka toista kättä toisessa käskyssä ja toista toisessa. Lopuksi otettiin vielä ruutu mikä on täysin uusi liike meille molemmille. Tässä käytettiinkin palkkana palloa. Minä jäin lähettämään koiraa ja Erja hetsasi Unnaa pallolla joka jätettiin ruutuun. Lopuksi tehtiin vielä harjoitus, missä menin ruutuun ja Erja piteli Unnaan sen aikaa ja kun koira tuli ruutuun niin ohjasin makkaralla seisomaan. Ehkä tuo pk-puolen eteen lähetys on vähän samantyyppinen harjoitus, koska Unna meni tosi vauhdikkaasti ruutuun. On oikein iloa katsoa kun lappalainenkin tekee jotain into piukassa. Ja ennenkaikkea, että pystyn käyttämään lelua jo jossain liikkeessä palkkana, se on tosi hyvä asia.
Nyt on taas paljon uutta asiaa mitä treenata kotona. Ja taas tuli uskoa, että kyllä siihen alokasluokan kokeeseen voi vuodenvaihteen jälkeen mennä.
2 kommenttia:
Vitsi, että oon kyllä kade! Te ootte kyllä tosi pitkällä, ja mitä aina silloin tällöin oon teidän tokoa nähnyt, niin hyvältä näyttää! Toko kyllä kiinnostaisi muakin, mutta kaikki ryhmät tuntuu olevan niin täynnä, että ei ole mahdollista päästää treenaamaan oikein minnekään aktiivisesti, tai sitten ovat aikansa puolesta sellaisia, ettei millään ehditä mukaan. Treenaillaan taas joskus yhdessä, niin saat opastaa meitä eteenpäin.. ;)
Suosittelen hakeutumaan Jankkin tokokursseille, siellä on perinteisesti ollut hyvät ohjaajat. Erja Niutasen ryhmässä olen ollut kesästä asti ja Erjalta löytyy kyllä aina keinoja ongelmien ratkaisuun.
Lähetä kommentti